Minulla ja runoudella on nykyään ns. vapaa suhde. Kirjoitan runoja, jos niitä on tullakseen, en yritä väkisin pakottaa sanottavaani runomuotoon. Sama koskee lukemiani kirjoja, runot pääsevät sänkyyni vain, jos niissä on jotain hyvin erityistä.

Istuin aamiaispöydässä, ja tuli puheeksi 1960- ja 1970-luvuilla Apu- ja Seura-viikkolehdissä julkaistut sarjakuvat. Sain silloin ensikontaktini Taika-Jimiin ja Mustanaamioon. Sarjakuvat olivat kuin magiaa kaikkien haastattelujen ja juttujen keskellä.

”Hetkinen! Kenellä runoilijalla onkaan runo, jossa viitataan Mandrakeen eli Taika-Jimiin?” pohdin ääneen, ”ai joo, Jarkko Laineella tietysti!”

Menin kirjahyllyn ääreen ja poimin hyllystä Tulen ja jään sirkus -runokokoelman vuodelta 1970.

Jarkko Laine vastasi 2000-luvun alussa haastattelussa myöntävästi, kun häneltä kysyttiin: ”Oletko sovinisti?” Se oli vuosia ennen metoo-kampanjan alkua. Ei minulla ole esikuvani puolustukseksi muuta sanottavaa kuin että hän kirjoitti erinomaisesti.

Arja Tiaisen Nukun silmät auki (WSOY, 1971) oli räväkkä esikoiskokoelma. Tykkäsin siitä välittömästi, kun nide osui kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen käteeni. Kokoelmassa Palava susi (WSOY, 1977) runoilija kirjoittaa ”Kun kaikki hylkäsivät minut / viha ei / se piti hengissä – ei mikään rakkaus!” Arja Tiainen on ytimessä, tuostako nappasin esikoiskokoelmaani runon Huone 666 lopetuksen ”vahingoitan itseäni / tai teen pahaa toisille / viha pitää minut hengissä”? Tiainen käsittelee runossaan ihmissuhdetta, oma runoni kertoo hulluudesta.

Arja Tiainen on Suomen kuunnelluimpia runoilijoita. Hänen kynästään on lähtöisin Rauli ”Badding” Somerjoen laulaman Paratiisin teksti. Baddingin kerrotaan hyräilleen biisin sävelen Tiaiselle puhelimessa, runoilija väsäsi siihen saman tien sanat. Kappaleen tekijätiedoissa lukee ”san. R. Somerjoki–A. Tiainen”. Legenda kertoo Baddingin osuuden sanoituksessa olevan ”Aura”-sanan korvaaminen ”oluella”. Levy-yhtiössä pelättiin, ettei kappale soi radiossa, jos siinä mainitaan suosittu olutmerkki nimeltä. Lopullisessa versiossa lauletaan ”Meri vaahtosi kuin olut kuohuaa”. Toinen tarina kertoo, että Arja Tiainen kirjoitti kaksi ensimmäistä säkeistöä ja Badding keksi loput. Yhtä kaikki, kyseessä on klassikkobiisi!

Alussa oli puhetta Jarkko Laineesta, hän kirjoitti Rauli ”Badding” Somerjoelle kasapäin klassikkosanoituksia: Fiilaten ja höyläten, Bensaa suonissa, Kauas pilvet karkaavat… tiedän kerrostalon Turun Martinmäessä, jossa kirjailija noita sanoituksiaan väsäsi. 1970-luku oli suurta luomisen aikaa Jarkko Laineelle: kuusi runokokoelmaa, neljä romaania, käännöksiä, laulunsanoja… samaan aikaan hän toimi Parnasson toimitussihteerinä.

Kovasti arvostamani lauluntekijä Yari eli Jari Knuutinen sanoi, että paras pätkä kotimaista rocklyriikkaa on Jarkko Laineen kynästä: ”Mentiin painimalla kyökkiin, tultiin takaperin halliin. Sain herkkuja sormiin ne pyyhin salin seiniin.” Kappale on tietysti jo aiemmin mainittu Fiilaten ja höyläten vuodelta 1973, alkuperäiseltä nimeltään Reelin' and Rockin'. Chuck Berryn kappale 1950-luvulta.

Yari itse teki upeita sanoituksia johtamalleen Se-yhtyeelle. Toisin kuin Juice ja Hector, jotka käyttivät riimejä, Yari suosi vapaata mittaa. Se-yhtyeen Pahaa unta? -LP on kotimaisen rockin huippuja, eikä vähiten sanoitusten ansiosta. Melkein kaikki kappaleet kertovat rakkaudesta, mutta eivät lällyllä tavalla. Senkin uhalla, että on väkivaltaista erottaa sanoitus sävelestä, siteeraan pätkän kappaleen Anna mun olla alusta.

Tietysti tuo tarvitsee nuotit. Kun kysyin biisin alusta Yarilta, hän vastasi: ”Vanhoissa jazzkappaleissa ja slaagereissa on näitä introja, mulla oli sama mielessä kun tein biisiä.”

Entä 2000-luku? Lavarunous on löytänyt rapin. Kun 1990-luvulla järjestin runoiltoja, ei niissä heitetty joujouta! Helsinki Poetry Connection otti rapin luontevasti osaksi lavarunoutta, koko termi ”lavarunous” vakiintui 2010-luvulla. Viime vuosituhannella puhuttiin liverunoudesta.

Olen hieman vanhanaikainen lavarunoilija: kirjoitan runon paperille ja se painetaan kansiin, sen jälkeen lähden esittämään runoa erilaisille yleisöille. En koskaan kirjoita runoa vain esiintymistilannetta varten, oman ajatteluni mukaan runouden tulee tavoitella kuolemattomuutta ja sen on toimittava ikuisesti. Olkoonkin, että runo heijastelee aina omaa aikaansa, ja se voi vilistä propreja, jotka aukeavat vain aikalaisilleen. François Villonia moitittiin asiasta 1400-luvulla, mutta niin vain hepun teksti elää 2020-luvullakin!

Lollipop Lolitani -runon copyright Jarkko Laineen oikeudenomistajat.