Astun sivistyksen pariin. Olen virkku, sivistys on aamuinen kaupunki. Ojentelen hihojani valossa – sivistyksen valo. Mitä on hihojen kuosi? Tukevampi puuvillaa, pehmeämpi silkkiä. Sivistyksen kuosi. Mutta sivistys on jotakin alitajuista.
    Sopiiko polkupyöräillä? Otan sentään junan. Milloinkaan eivät ihmiskunnan asiat ole olleet näin hyvin. Pyöreät ruusupensaat reunustavat puistokatua, arkkitehtuuri on kevyttä, voi kuvitella rakennusten jaloittelevan, seurustelevan.
    Sivistys on kuin akku jonka varaus purkautuu pilvisinä päivinä. Älkööt ne jatkuko liian kauan! Kannamme sen sisimpiin huoneisiin missä paperi on vielä kuivaa. Vahtimestarit torkkuvat, hiljaiset sähköautot hoitavat arkistoja. Mitä painotonta leijutankaan edessäni.