On kaltaisia

On metsiä, ja metsien kaltaisia, yö hyväilee
kehrää lähes näkymätöntä lankaansa,
hiuksiaan kehrää, sinistä joka nousee, ja joka on
jo täällä, tyhjän polte joka on aina ollut osa
jotain paljon suurempaa surua
syksyn ensiaskeleet,
      rahkasammalmatto eteisestä syvälle
huoneisiin, salin nurkassa lammen musta peili,
valoa taittamaton akryylisilmä, yön mykkä.
On kaltaisia, ja metsiä, kaltoinkohdeltuja asumuksia,
nuolten ilmaan vangitsemia lintuja, siipiä
jotka nyljetään kesken lennon ja
jotka kasvavat toisten siipien päälle.
Sulkasista punottuja seiniä, joiden takaa aurinko
näkyy vain vaivoin, kuusten mustat latvat
harjaavat taivasta, pilvien takaista piiloon.
Ja aina joku eksyy, löytää oven
ja astuu tuntemattomaan, pihaan,
jossa pallot eivät vieri, vaan peruuttavat.
Talot seisovat harjallaan.
Tähdet sammuvat, kipinä hiuksissaan
hän kulkee, sulkee silmänsä,
kulkeutuu maailmalla
kaltaistensa joukossa.