Runoa tuskin voi kutsua luonnolliseksi.

Ihminen, joka voisi hoitaa asiansa millä muulla tavalla tahansa, käyttää pieniä mustia merkkejä ja kirjoittaa suurella vaivalla tekstin, joka painetaan ja myydään kansien välissä toisille ihmisille, joista noin viisi miljoonaa osaa lukea tekstin sisällön ja vain murto-osa on siitä kiinnostunut.

Silti runon äärellä moni kirjoittaja ja lukija kokee olevansa luonnollisimmillaan. Sopusoinnussa luonnon kanssa? Mahdollisimman tavallinen, vailla arjen koristeita? Vilpitön?

Kirjoittaja kirjoittaa, koska jotain on tehtävä. Kirjoittaja ei pääse pois siitä tunteesta, että on luonnollista tehdä jotain, ja mieluiten käsillä. Voi myös ajatella, että kirjoittaminen on leikin kaltaista. Ihminen on kielellinen olento ja leikkii kielellä siinä missä jokin toinen laji puuhastelee muiden lajien selviytymistä edesauttavien askareiden parissa.

Tämä Janon ”Luonnollinen”-numero on jo kymmenes lehti. JUHLANUMERO.

Kun Janon julkaiseminen aloitettiin vuonna 2013, Jano oli ensimmäinen suomalainen nettilehti, joka keskittyi ainoastaan runouteen. Siitä lähtien Janolla on ollut vuosittain reilusti yli 11 tuhatta lukijaa. Tämä tarkoittaa pyöreästi tuhatta lukijaa kuukaudessa. Myös vanhat numerot löytyvät netistä. WSOY:n kirjallisuussäätiö on tukenut lehden taivalta lähes joka vuosi.

Jano-lehden avulla runoutta luetaan tietokoneruudulta, tableteista ja puhelimista, kuunnellaan ja katsellaan.

Monet mystisinä pidetyt ilmiöt, kuten runouden kirjoittaminen ja ymmärtäminen, osoittautuvat luonnollisiksi.