Kautta aikojen luonto on vaikuttanut vahvasti myös lukuisten taiteilijoiden ilmaisuun. Upeat suomalaiset luonnonmetsät ovat inspiroineet kirjallista luomistyötä tekeviä, Hellaakoskesta Hurmeeseen, Kivestä Kytömäkeen. Loitsua ja väkevää voimaa on Karjalan laulumetsiltä virrannut myös tämän päivän monimuotoisiin ilmaisumuotoihin ja –kanaviin. Yhä metsä ”ojentelee oksiansa, levittelee lehviänsä” meille Kalevalan runonlaulajien perillisille. Minutkin metsä on hurauttanut. Metsä on minulle luovuuden lähde, iloinen metsärunokylpylä, villinä virtaavan flow-tilan sekä seesteisen rauhan syntykoti.

Luontokappale ekosysteemissä

Koen olevani pieni luontokappale yhteisessä ekosysteemissämme. Oma vahva metsäyhteyteni on ollut aina olemassa. Paratiisimetsä alkoi kotinurkalta. Siellä hiihtäessäni ja juostessani kasvoin kiinni satumaisiin puihin ja kallioihin. Luonnon maailma on läsnä luonnollisena osana elämääni, niin lapsuuden kiipeilyleikeissä kuin nuoruuden sieni- ja patikkaretkillä.

Viihdyn kaupungin vilskeessä ja ihmisrunsaudessa, mutta vain hetkiä, sillä sitten jo kaipaan kuutioista kuusistoihin, melusta metsän melodioihin. Olen houkutellut myös ystäviäni metsään autiotuville, oppilaitani metsätunneille, ja viime vuosina olen toteuttanut kutsumustani opastaa runokansaa rakastamaani metsään.

Metsärunojamit - metsässä, metsästä, metsälle

Kahvilan kirjakuhinat kiehtovat, Open mic -illat baareissa ovat mahtavia, mutta kun järjestin ensimmäistä kertaa lavarunotapahtuman metsässä, koettiin pieniä ihmeitä.

Metsärunotapahtumassa kuljimme ensin yhdessä energisoivia polkuja pitkin runolle, sitten iloinen odottava juhlakulkuetunnelma jatkui saapuessamme virkistyneinä luonnonlavalle. Esiintyjät paljain varpain illan hehkuvalla kalliolla, taustanauhana metsälintujen laulu. Tässä moniaistisessa suomalaisromanttisessa hurmoskokemuksessa taisin hihkaista, etten enää muualla runojani tahdo esittää.

Metsärunoja saapui kuuntelemaan niin luonnonystäviä kuin runonystäviä, kanssamme poluilla kulki avomikin ensikertalaisia, koiria, kitaroita, lapsia ja metsänhenkiä. Lumotussa illassa metsänvihreä sai niin monia sävyjä ja rytmejä, että sanat eivät sitä tavoita.

Kaikki saamamme palaute oli riemuisaa, metsärunous kosketti voimallisesti ja ”metsä avasi vihreän ovensa” meille. Jopa luontorunotaikuri, Risto Rasa, kertoi ”Runojamit goes METSÄ”-tapahtuman olleen yksi upeimmista runotapahtumista, joissa on ollut mukana. Paluumatkalla suunnittelimme muutaman runoilijan kanssa uusia metsärunokylpyjä niin innokkaasti, että eksyimme reitiltä, vai olivatko harhapolut vain osa metsän laatimaa peittoa? Sihvolan runopariskunta jäi makupusseineen laavutulille yöpymään. Mitähän kummia öinen metsä heidän kanssaan hyrisi?

Metsärunoilu ikivanhojen puiden alla on virkistävä vaihtoehto kapakoiden runohipoille. Metsässä vain on jotain selittämätöntä tenhoa, jota on mahdotonta edes mitata. Osallistujien palautteen mukaan metsä on runoudelle kiehtovan aistikas miljöö.

”Taiteen ja luonnon yhdistäminen oli aisteja hivelevää. Metsä antoi runoille raamit. Tunnelmallista.”

”Kalliolla kauneuden keskellä suljin silmät ja kuulin runoilijan suusta linnun laulun ja tuulen.”

”Parasta oli se, että baarin möly ei häirinnyt ja saimme eväsretkellä keskittyä vain runometsäcocktailiin. Kerrankin jotain erilaista.”

”Ihanaa, että mitään bäkkäriä ei ollut, ja kaikki esiintyjät olivat ihan koko matkan yleisön seurassa.”

Haluan samoilla metsässä, voimautua metsästä, sekä antaa kunnioitusta ja hyvää metsälle. Ryssänkallion laavun Runojamit järjestin yhdessä Suomen luonnonsuojeluliiton Rauman seudun kanssa, kulttuuritapahtuma oli osa luonnonsuojeluliiton kampanjaa avohakkuiden lakkauttamiseksi.

Uskon, että konkreettisten tekojen lisäksi voimme metsärunoudella ja omakohtaisilla kokemuksilla vahvistaa empaattisempaa luontoyhteyttä ja vaikuttaa ihmisten arvoihin ja asenteisiin. Maapallon asukkien tehtävä olisi suojella, ei tuhota. Metsärunous voi herätellä positiivisia tunnemuistoja, herkistää tuntemaan myötätuntoa luonnon haurautta ja ainutlaatuisuutta kohtaan.

Toivon, että syventyvän luontoyhteyden myötä kunnioitus ja arvostus luonnonvaroja kohtaan kasvaa ja ihminen tahtoo suojella ja säilyttää arvokkaat luonnonmetsät runsaina monimuotoisina ekosysteemeinä, ja energisoivina rentoutumisen kehtoina tulevillekin polville.

Metsärentoutuminen, Shinrin-yoku, Forest Bathing

Olen hoitanut metsärentoutumisen keinoin omaa, oppilaiden ja ohjaamieni ryhmien hyvinvointia. Niin pedagogina, kuin runoilijana, olen halunnut saatella ihmisiä hiljentymään ja elpymään metsään, auttaa löytämään sen tyhjän tilan, joka mielestäni on niin tärkeää luovuudelle. Tämä pyhä olemisen tila, missä juuret kasvavat, missä olevainen lepää, on syntymäoikeutemme ja läsnä kaikkialla. Se on oma henkinen metsä, ihan missä tahansa. Itse koen, että tilan tavoittaa helpoiten luonnossa. Toki jokainen löytää omat konstit päästäkseen euforiseen rentouden/runouden tilaan. Minulle, kuten monille muille, toimivat myös vaikkapa liike, meditaatio, maalaaminen tai valokuvaus, toki näitäkin harrastan itse mieluiten metsän väreissä - lempiväreissäni.

Virikkeitä ja hälyä tuuppaavassa kiivaasti muuttuvassa maailmassa, luonto voi auttaa pysähtymään ja muistamaan, ettei ihminen ole kone, vaan luontokappale, joka on sidoksissa koko luontokuntaan.

Metsässä voimme kokea vapautumista, virkistymistä, rauhoittumista ja inspiroitumista. Puhutaanko sitten metsäkylvystä, metsäterapiasta, metsärentoutumisesta tai metsäsukeltamisesta, niin minulle käsitteillä on sama tarkoitus, moniaistillinen metsän kokeminen läsnäolon kautta saaden kehomieleen harmoniaa.

Metsän ja luontoympäristön terveysvaikutukset ovat kiistattomia. Tiedämme, että puiden kanssa hengailu vaikuttaa suotuisasti henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiimme. Metsäkävely tutkitusti laskee verenpainetta, nostaa mielialaa, parantaa tarkkaavaisuutta ja muistia, sekä tehostaa vastustuskykyä. Metsämikrobeja saa jo voidepurkistakin, mutta uskon, että parhaan immuunivastetta parantavan mikrobikylvyn saa suopursujen runsauden sekaan heittäytyjä, sammalpedissä piehtaroija. Suositan kokeilemaan kalliohalausta, tanssaamaan hongan kanssa ja iskemään kourat valokkimättääseen, ja tunnustelemaan miten hyväksi olo metsäilystä muuttuu.

Metsä ottaa syliinsä pyyteettömästi ilman vastapalveluksia, harmoniaa tarjoten. Sielu herää metsän laulussa, syntyvä runo on metsän antama lahja.

Eikö ole uskomatonta, että koivuilla on unirytmi tai että puut varoittavat vaaroista ja hoivaavat ystäviään? Metsänhoitaja Peter Wohlleben kertoo kirjassaan, Puiden salattu elämä: Kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä, miten puut verkostoituvat ”Wood Wide Webillä” keskenään, ja onhan puilla sanomaa meillekin, kunhan annamme puheenvuoron.

Metsäilyyn voit halutessasi hakea oppia metsään uppoamis-kursseilta tai metsäkylpy-kirjoista. Voit myös vain käppäillä luonnonystävän kanssa omaan lähimetsään kaffille. Euroopan metsäisimmälle kansalle metsään pääsy on onneksi vielä kovin helppoa.

Joka kerta metsä valtaa ihmeellisyydellään minut ja saa havahtumaan itseni äärelle. Tätä tilaa kutsun sisäiseksi metsäksi. Metsä on minussa, kasvaa sisään ja ulos kuin maankuoren hengitys, ja metsä virtaa kirjoittamiseeni. Metsässä muistan, kuka olen, tunnen elinvoimaisen kehoni ja tarkat aistini, koen jännitystä, mutta eniten tunnen turvaa. Metsässä en ole koskaan yksin, olen osana suurta kokonaisuutta, kuin olisin lajirajat ylittävässä retriitissä aistimassa uusia sanoja, värejä, sekä puolittamassa huoliani. Kun hiljennyn kuulemaan, raja luonnon ja maan asukin välillä hapertuu pois ”ja maailma unholaan jää”.

Kirjoittaessa käsittelen keräilemiäni aistihavaintoja, kuljen vaistojen varassa tutussa kohden tuntematonta, kuin vaeltaessani hämärässä metsässä. Kulkiessa päästän irti ja sulaudun kokonaisuuteen laajentaakseni kuvaa. Pysähtyessä taas yksityiskohtaiset havainnot kuljettavat kohden uusia tiheneviä sanoja, arvoituksellisia sisäisiä maailmoja. Tunnustelen kaarnaa, silittelen ikivanhan katajan päälakea, ja suljen silmät sanojen tulla.

Metsän säröisyys on täydellistä, yhdenkään neulasen paikkaa ei ole tarvetta muuttaa. Voi luopua kontrollista ilman selityksiä ja järkeilyä, olla rennosti oma itsensä ja antautua yhteiselle virralle.

Metsään uppoutumisen jälkeen, suorittaja minussa on rauhoittunut, koen olevani rennon keskittynyt ja läsnä. Sateen jälkeinen raikkaus valtaa hoivatun kehon. Männyn neulasen pisaraan heijastuu koko maailma, pisarassa välkähtää totta ja tarua. Katse nousee taivaalle, annan huolien haihtua kauas pois ohitse lipuvien pilvien kyydissä. Hengitän syvään, varastoin tätä raikasta tuoksua sisääni, ja kuljetan mukanani kotiin, kuten Sibelius aikoinaan tikkuaskissaan.

Sinulla on kuitenkin lempikuppilasi, mitä jos etsisit myös metsäisen lempipaikkasi? Metsässä mieli ja ruumis rauhoittuvat aistimaan luonnon viestejä, ja voimapaikassasi voit tuntea, miten sinun sisin ihmisluonto, tunteet, toiveet, mietteet, ovat samaa materiaa luonnon kanssa. Hengittele virtaa syvään. Paluu alkukotiin, metsäyhteyteen, runojuurille voi alkaa.

Kuinka lähestyä puuta

Kuinka sitten lähestyä puuta? Kuin villiä runoutta - avoimesti, ilman ennakkokäsityksiä. Nauttien kaikin aistikanavin puun värähtelevistä tarinoista ja ideoista. Runoa ei voi hallita, kuten ei metsääkään, sitä voi arvuutella ja äimistellä. Runoista nauttiminen tai runojen kirjoittaminen ei maksa mitään, samoin metsästä nauttiminen on ilmaista hupia. Runo voi metsän tavoin hoitaa sinua. Ja kuten metsä, runouskin aukeaa salaperäisesti kahisten kerroksittain, kun vain annat aikaa ja mahdollisuuksia.