Jano-lehti

Runouslehti kaikille

#13 numero. Loppu.

Parmenideen
fragmentteja

Parmenides

”Ksenofaneen oppilas oli Parmenides, Pyreen poika, elealainen. (Theofrastos sanoo Lyhennelmässä hänen olleen Anaksimandroksen oppilas.) Vaikka Parmenides olikin Ksenofaneen oppilas, hänestä ei tullut tämän seuraajaa. Sotion kertoo, että hän tunsi läheisesti myös pythagoralaisen Ameiniaan, Diokhaitaan pojan, joka köyhyydestään huolimatta oli hieno mies. Parmenides oli pikemminkin tämän Ameiniaan seuraaja ja pystytti tälle tämän kuoltua pyhäkön, koska oli itse kuuluisaa ja varakasta sukua. Sitä paitsi juuri Ameinias eikä Ksenofanes johdatti hänet omaksumaan rauhallisen elämän.” Diogenes Laertios, Merkittävien filosofien elämät ja opit. Suomentanut Marke Ahonen (Summa, 2002)

 

Tammat, jotka vievät minut niin kauas kuin ikinä haluan
taittoivat matkaa, ne kuljettivat minut moniääniselle
jumaluuden tielle, joka tietävän miehen vie kaupunkien halki.
Sitä pitkin minua vietiin, ja siihen suuntaan viisaat hevoset
vetivät vaunujaan, mutta neidot johtivat meitä eteenpäin.
Ja akseli päästi huilumaista vihellystä navoistaan
ja hehkui tulikuumana, sillä sitä painoivat hyvin tehdyt pyörät
molemmilta puolilta, kun Auringon tyttäret pitivät kiirettä.
He olivat lähteneet valoon Yön palatsista saattamaan minua
ja siirtäneet hunnut sivuun kasvoiltaan.

Täällä ovat Yön ja Päivän polkujen portit.
Niillä on kehyksenään kamana sekä kivinen kynnys.
Ne ovat hyvin korkealla ja sulkeutuvat suurin ovin
ja vastakkaisia salpoja hallitsee rankaiseva Oikeus.
Neidoilla oli taito suostuttaa hänet pehmeillä sanoilla
älykkäästi, että hän työntäisi porttien lukitun teljen
sivuun viipymättä. Ja avautuessaan portit synnyttivät
ammottavan aukon ovien väliin, kun ne kääntyivät
pronssisilla saranoillaan, jotka oli kiinnitetty
vaarnoin ja niitein. Suoraan porteista, tietä pitkin
neidot ajoivat vaunuillaan ja hevosillaan.

Ja jumalatar otti minut ilahtuen vastaan, otti oikean
käteni käteensä, lausui ja puhutteli minua näin:

Nuori mies, joka tulet kuolottomien ajurien kanssa
ja tammojen kuljettamana aina minun kotiini asti,
tervehdys! Mikään huono kohtalo ei sinua lähettänyt
tälle tielle, syrjään ihmisten kuluttamilta poluilta,
vaan laki ja oikeus. Sinun on saatava tietää kaikki,
niin vakuuttavan totuuden järkähtämätön sydän
kuin kuolevaisten luulot, joihin ei ole luottaminen.
Siitä huolimatta saat oppia myös sen, miten luullun
täytyy arvatenkin olla, kaiken ainaisesti kattaen.

Aion nyt kertoa, ja talleta sinä kuulemasi,
mitkä ovat ymmärrykselle ainoat tutkimuksen tiet.
Ensimmäinen on, että on eikä voi olla olematta,
tämä on vakuuttumisen tie, joka palvelee totuutta.
Toinen on, että ei ole ja että täytyy olla olematta,
ja tästä sanon, että se on tyystin erottumaton polku,
koska et voi tietää sitä, mitä ei ole, se on mahdotonta
eikä sitä voi ilmaista.

On sanottava ja ajateltava olevaa olevaksi, koska ollakseen
se on, mutta ei mikään ei ole. Pyydän ajattelemaan tätä,
sillä ensimmäiseksi pidätän sinut tältä tutkimuksen tieltä
ja myös siltä, jolla kuolevaiset tietämättä mitään harhailevat
kaksipäisinä. Neuvottomuus heidän rinnassaan vie ajatuksia
harhaan, he ajelehtivat kuuroina yhtä lailla kuin sokeina,
he ovat hämmentyneitä, arvostelukyvyttömiä laumoja,
joiden mielestä olla ja olla olematta ovat sama asia ja ei.
Heidän valitsemansa tie kiertyy takaisin itseensä.

Milloinkaan et kesytä tätä, että olematon on olemassa.
Sinun on pidettävä ajatukset poissa tältä tutkimuksen tieltä
antamatta kokemuksesta syntyvän tavan pakottaa sinne
turvaamaan epätarkkaan silmään, kaikuvaan kuuloon
ja kieleen. Arvioi järjelläsi tämä kiistelty kumous,
minun lausumani.

Vielä on jäljellä yksi selvitys tiestä,
se, että on. Tällä suunnalla on hyvin runsaasti
viittoja siihen, että olevainen on syntymätön ja häviämätön,
kokonainen, ainoalaatuinen, järkähtämätön ja loputon.

Eikä se koskaan ollut tai tule olemaan, koska on nyt,
yhdessä kaikki, yksi, jatkuva. Mitä syntyä etsisit sille?
Miten, mistä kasvaen? Enkä anna sinun puhua olemattomasta
tai ajatella sitä. Koska ei ole sanottava eikä ajateltava,
että oleva ei ole. Mikä tarve sen olisi ajanut myöhemmin
mieluummin kuin aiemmin, alkaen ei mistään, kasvamaan?
Niinpä sen täytyy olla kertakaikkisesti tai ei lainkaan.
Mikään uskon voima ei saa ei olevasta syntymään
jotakin sen vierelle. Siksi Oikeus ei löyhennä siteitään
ja salli syntymistä tai häviämistä, vaan pitää otteensa.
Erottelu näiden välillä on tehtävä seuraavasti:
on tai ei ole. On siis päätetty, kuten välttämätöntä on,
jättää toinen tie ajattelematta ja nimeämättä, sillä se ei ole
tosi tie, ja että toinen tie on ja on todellinen.
Miten olevainen voisi olla myöhemmin? Miten syntyä?
Sillä jos se syntyi, se ei ole, eikä, jos se kerran vielä on.
Näin synty on sammunut eikä tuhoa voi käsittää.

Eikä se ole jakautunutta, sillä kaikki on samankaltaisesti.
Ei jossakin enemmän, mikä estäisi sitä pysymästä koossa
eikä jossakin heikommin, vaan kaikki on olevasta täysi.
Näin kokonaisuus on jatkuva, sillä oleva liittyy olevaan.

Muuttumattomana mahtavien siteiden rajoissa
se on aluttomana ja lakkaamattomana, sillä synty ja tuho
ovat harhanneet hyvin kauas, tosi luottamus sysäsi ne pois.
Se pysyy samana samassa paikassa, lepää omillaan
ja täten säilyy vakaana siinä. Koska vahva Pakko
pitää sen rajan siteissä, pidättää sitä ympäriltä.

Siksi olevaisen ei ole sallittua olla epätäydellinen.
Se ei ole puutteellinen, muutoin se olisi sitä kokonaan.
Sama on ajateltava ja se, minkä tähden ajattelu on.
Sillä ilman olevaa, missä on kaikki, mikä on sanottu,
et voi kohdata ajattelua. Mitään muuta ei ole eikä tule
olevaisen lisäksi, koska Kohtalo on sitonut sen
olemaan kokonainen ja muuttumaton. Ihmiset ovat
antaneet sille nimiä uskoen niiden olevan tosia,
syntyminen ja häviäminen, oleminen ja olematon,
paikan vaihtuminen ja valoisan värin muutos.
Mutta koska on laitimmainen raja, se on täydellinen
ja aihioltaan kaikkialta pyöreän pallon kaltainen,
keskeltä tasapainossa kaikkiin suuntiin. Mitenkään
se ei voi olla enemmän siellä, vähemmän täällä.
Eikä olematonta ole, tämä estäisi sitä tavoittamasta
kaltaistaan, eikä se ole oleva siten, että olevaa olisi
enemmän siellä tai täällä, sillä kaikki on rikkumatonta.
Se on kaikkialta yhtäläinen ja lepää eheästi rajoissaan.

Tähän päätän luotettavan selvitykseni ja ajatukseni
totuudesta.

Teksti: Parmenides

Suomennos: Tommi Nuopponen

Lisätietoja: Tulkintaa aiheesta (linkki)

Kommentoi sähköpostitse: toimitus@janolehti.fi

Muut jutut Jano #13

Jano - runouslehti kaikille: www.janolehti.fi