Jano-lehti

Runouslehti kaikille

#13 numero. Loppu.

Petra
Vallila
kirjoittaa
lopuista

Petra Vallila
Tällä tavoin maailma loppuu
ei paukahtaen vaan kitisten. 1

Uutisissa kerrottiin, että happi loppuu kahdelta. Sen jälkeen enää kitinää, hiljaisuuteen hengästyvä vaikerrus. Uutisissa kerrotaan, että vesi loppuu. Sen jälkeen enää kitinää, hiljaisuuteen hengästyvä vaikerrus, jonka jälkeen puut kaatuvat yhä, mutta omia aikojaan.

Eliotin maailma on loppunut jo, ja loppuu, ja loppuu; luin Ontoista miehistä, kun miljonäärit jäivät mereen.

Luin uutisia ja katselin kesää ja yritin ratkoa ristiriitoja. Vuodenajat tuntuvat johtavan harhaan, ikään kuin kevään jälkeen koittaisi seuraava kevät. Vuorokaudenajat tuudittavat ajatukseen aamusta, ikään kuin öisen pisteen tuolle puolen voisi aina sijoittaa merkityksiä poimittaviksi. Tilasto ei tunnu samalta kuin muisto siitä yhdestä, joka oli ihan samanlainen.

"Oli kuin runo jatkaisi virtaamistaan usein ilman pistettä jäävän lopun tuolle puole, lipuisi vain hiljaisuuteen, näkymättömiin." 2

Luin uutisia ilmastokriisistä ja kuuntelin avoimesta ikkunasta huvipuistoa, oli lämmintä ja lempeää. Luin runoutta lajikadosta ja mietin sitä, miten säkeet viekottelevat tuntemaan lopussa loputtomuutta, jotain joka virtaa silti. Lopun sanoittamisen mahdottomuutta, kun on luettava että vielä

Kuin kerran pysähtynyt ja asetelmaksi jähmettynyt vielä jatkuisi

kuin lyötäisiin sydäntä auki 3

Hyönteisten poissaolossakin hiljaisuutta kuunteleva on yhä paikalla sanoineen. Kaikki se, mitä on jo menetetty, kaikki kadonneet lajit yhä läsnä lajien kuvissa, toisiksi muuttuneet tunteet kadonneista tunteista kertovissa sanoissa.

Ja kuitenkin poissa, ohi. Tauko edellyttää sitä että jokin jatkuu; loppu on jo päättynyt.

Ihminen kehittelee ajatusjärjestelmiä, joiden oletetaan kuvaavan aistein havaitsematonta todellisuutta sellaisena kuin todellisuus on, vaikka emme voi olla varmoja. Ihmiset toimivat ikään kuin maailma vastaisi malleja, ikään kuin mallien varaan voisi rakentaa uusia malleja.

Ja sitten runous, ja mallien ehdottomuuksista kieltäytyminen.

Emme voida olla varmoja, että maailma jatkuu huomennakin, mutta voittopuolisesti odotamme, että näin käy. Ikään kuin happi ei loppuisi, ikään kuin hiljaisuus puhuisi.

Ja sitten runous; hapettoman tuntu, hiljaisuuden puhe.

Lajikadosta tiedetään, että lajeja katoaa, ja katoaminen on peruuttamatonta. Mutta koska paarma on yhä tässä, ajatus ei aivan tavoitu; koska ennenkin oli, malli on. Ja kun mallien lähtöarvojen päivittyessä todellisuudet asettuvat ristiriitaan keskenään, tuntuu epämääräiseltä. Kun on lähdetty siitä, että jokin on ikuista, sen päättyminen muuttaa kaiken, jos kaiken antaa muuttua.

Jos tuntuu siltä, että kaikki on muuttunut.

tänä yönä meidän matemaattiset kykymme eivät riitä
selittämään nykyisyyttä

ja filosofiat, ontuvat hevoset
vievät vain minne kykenevät 4

Runoa hurjempaa menetelmää menetysten taltiointiin ei liene olemassa; säkeissä päättynyt jatkuu ja muuttuu uudeksi olematta enää. Patagonianpingviini ei kalastele, mutta sen poissaolon tuntu saa eläviä merkityksiä. Muistat kaivata monarkkiperhosta, ja heitä, joita et ole vielä menettänyt.

Runoa ristiriitaisempaa työkalua lopun kuvaamiseen ei liene olemassa. Kielen liike ei lopu. 5 Sanat eivät tyhjene eivätkä täyty valmiiksi, asiat eivät tule käsitellyiksi. Jokin toive, tai toiveen kaiku jatkuu sittenkin vielä, kun luotainten äärellä ei enää pitkästytä.

Kun maailma ympärillä loppuu, kitisten, yhä lukiessa tuntuu siltä, että jokin pysyy, vaikka me emme.

Ehkä minä olin se, joka viljeli hyönteisten huolia
ehkä ymmärsin aluksi väärin ja lopulta oikein

elämän kadotessa puhkeaa tilalle tiedollinen tyhjyys,
mutta kaikkeuden symmetria järjestäytyy aina uudelleen

valkoinen krysanteemin ikkunalaudalla
palautuu rauhoittavaan hiljaisuuteen. 6

Lähteet

  • 1. T.S.Eliot, suom. Kai Mäkinen (Otava 1949)
  • 2. Tarja Roinila, Samat Sanat (Kukkonen, Mika, toim., Teos 2022)
  • 3. Mikko Räty, Borealia (Tammi 2022)
  • 4.  Mikko Räty, Borealia (Tammi 2022)
  • 5. No toisinaan loppuu, ja mielenkiinto - väitteessä runous toteutuu ideaalisimmassa runoudessaan.
  • 6. Mikko Räty, Borealia (Tammi 2022)

Teksti: Petra Vallila

Kuva: Laura Malmivaara

Kommentoi sähköpostitse: toimitus@janolehti.fi

Muut jutut Jano #13

Jano - runouslehti kaikille: www.janolehti.fi