Muutamia vuosia sitten Liverpoolin yliopiston tutkijat havaitsivat, että runous aktivoi lukijoiden aivoja paremmin kuin suorasanainen teksti. Koehenkilöt laitettiin lukemaan muun muassa William Shakespearen, William Wordsworthin, John Donnen ja T.S. Eliotin teoksia. Vertailun vuoksi osallistujilla luetettiin samoja tekstejä myös yksinkertaistettuina ja proosamuotoon muutettuna.

Haastavampi, säemuotoinen teksti sai lukijoiden aivoissa aikaan huomattavasti enemmän toimintaa. Erityisesti impulssit lisääntyivät oikeassa aivopuoliskossa, joka käsittelee ihmisen omaelämänkerrallisia muistoja.

Runous auttoi siis ihmisiä arvioimaan omia kokemuksiaan uudelleen luetun valossa, eli ymmärtämään itseä ja elämää paremmin.

Ihan mahtavaa. Harmi vain, että noin yleisesti olemme koko ajan huonompia lukemaan.

Samalla kun olemme viime vuosikymmenten aikana oppineet käyttämään uutta teknologiaa ja etsimään täsmätietoa informaation yhä kasvavasta massasta, aivomme ovat muuttuneet huonommiksi kestämään tylsyyttä. Jonkinlainen pitkästymisen sietokyky on kuitenkin keskittyneessä lukemisessa välttämätön. Meille lähilukemista tutumpaa alkaa kuitenkin olla verkossa tapahtuva hyperlukeminen, eli jatkuvasti päivittyvä, interaktiivisten ärsykkeiden virta.

Lähilukeminen on ihmiskunnan tuhansien vuosien aikana vaivalla hankkima taito, jonka olemme vaarassa menettää. Suomalaisten ajankäyttötutkimusten mukaan erityisesti 15-24–vuotiaiden lukeminen on vähentynyt viime vuosina selvästi.

Jos kehitys jatkuu samanlaisena, sadan vuoden päästä juuri kukaan ei ehkä pysty lukemaan kokonaisia kirjoja.

Ahdistavaa, eikö? Tämänkin takia kannattaa tarttua runokokoelmaan. Keskimääräinen romaani on usein liikaa luettavaksi kerralla, mutta runoteokset tuppaavat olemaan armollisen lyhyitä. Niillä on hyvä alkaa treenata levottomia aivosoluja.

Menneen kesän myyntihitti ovat olleet aikuisten värityskirjat, joiden parissa rauhoitutaan ja hallitaan stressiä. Kenties lyriikka voitaisiin brändätä seuraavana mindfullness-trendinä. Se ei pelkästään tyhjennä mieltäsi vaan kesyttää aivosi, auttaa sinua ihan oikeasti ajattelemaan paremmin.

On toki väärin typistää taide pelkästään välineeksi. Ei runouden tehtävä ole olla piristysruiske aivoillemme – ei runoudelle voi ylipäätään määritellä mitään yksittäistä tehtävää. Huoli lukutaidon katoamisesta on kuitenkin otettava vakavasti.

Ilman sitä ihmisyys muuttuu vaikeaksi ylipäätään.