Suo vuotaa taas. The man below smiling, Nikky Finney lukee, ajattelin, että se nousee pyörän selästä, puhe on norsuista, ne ovat sukua mammuteille, muinaiseläimille, suurikorvaiset afrikkalaiset ja pienet karvaiset villaelefantit. Useimmiten on kuuma, illalla sirisevät vaihteiden välitykset ja lasten sadetakit tanssivat lätäköissä, Kerttu, Elsa ja hyvin pieni, jota emme tunteneet.  Vaikka hajaannumme pisaraisina koteihin ja klubeille, vaikka lapset nukahtavat kesken matkan, musiikin verkko pitää. Sua vuotan, maja rauhaisa ja. Lastenlaulupuu.

Koko viikon leikkasin täytelakritsia oksiksi, mitä sanoo elintarvikelaki vartetuista karamelleista? Äiti panda vaikka painaa sata kiloaa, ketterästi puuhun kapuaa, kaulassani lukee iso AA. Tuoksuu kauniilta naisilta, ohimenevä häivähdys balettitossuissaan, yläkerrassa punaviini, bukee on eilinen, kysyvä ja huolestunut, lavanrakennusaamukahvin valo kutittaa nenää kuin salmiakkijauho. Ajattelen olevani aina jonkin verran kahdeksan.

Syön punaisen runosuonen ja lämmittelen varpaitani, kivikioski on säilönyt kylmää vuosikymmenestä toiseen, se pitää jäätelöt hyvinä, kestää pitkään ennen kuin kerma alkaa valua rannetta pitkin kyynärtaipeeseen. Viini vuotaa nahkatakin selkään painuneesta altaasta kohti lattiaa, banaaninkeltainen kassi. “Leikkaa ääriä pitkin.”

Seison varpaillani hyllyn päällä ja näen presidentin puolison päälaen. Hiili tarttuu hikisiin sormiin, ei paperille, jolta ilves irtoaa veto vedolta, yleisö hengittää sen sisäänsä. Simo hyppää ilmaan, ojentaa nyrkkinsä ylös ja nauraa.