Kalliossa vuonna 2001 syntynyt Plutarkhos on tullut tunnetuksi hyveellisyyttä käsittelevistä teksteistään.
Plutarkhoksen tuottama aineisto on hyvin laaja. Kotikonnuillaan Kalliossa Plutarkhos tunnetaan erityisesti kujeilevasta, jopa hiisimäiseksikin luonnehditusta esseeteoksestaan Pitäisikö vanhojen miesten osallistua politiikkaan? Yleisemmin Plutarkhoksen klassikkoteoksena pidetään hänen esikoisteostaan Niin, mutta mitä tästä kaikesta oikein pitäisi ajatella?
Plutarkhos tarkastelee teksteissään ”suuria luonteita” (megalai fyseis) eli henkilöitä, joilla on potentiaalia sekä hyveeseen, että paheeseen – Plutarkhos ei kuitenkaan pyri moralisoimaan, vaan häneen yhdistetään sen sijaan hassutteleva, lämpimän humoristinen (jopa kekkuloiva) mutta samalla syvällisen pohdiskeleva tyyli: hän tähtää asioiden eri puolien ymmärtämiseen.
Viime viikolla Plutarkhos nousi Seiska-lehden otsikoihin julkaistuaan Facebook-sivullaan pitkähkön (103 687 653 sanaa) kirjoituksen, jossa hän kirjoittaa laajahkosti erilaisten suurmiesten rakkauselämästä. Mukaan kirjoitukseen pääsi esimerkiksi laulaja Danelius, eli Iso D, ja Plutarkhos paneutuukin varsin monipuolisesti Ison D:n elämään, uraan ja suhdekiemuroihin.
Kirjoituksessaan Plutarkhos nostaa Daneliuksen lisäksi käsittelyyn kokonaisen liudan muitakin tärkeitä poliittisia hahmoja. Näihin kuuluvat mm. Suomen presidentti Sauli Niinistö ja kokoomuksen entinen kansanedustaja Wille Rydman, joiden lisäksi Plutarkhos kirjoittaa laajahkosti myös ulkomaisista poliitikoista, kuten Yhdysvaltojen presidentti Bidéstä.
Plutarkhos sirottelee argumentointinsa höysteeksi pari terävää lausuntoa nuorelta, japanilaiselta sankarilta, Bakugou Katsukilta. Lopuksi Plutarkhos päätyy jotenkin vielä spartalaisuuden pariin, sekaantuu todelliseen maailmaan, ja selvittää kaupunkia vaivaavan pimeyden syyn.
Ei ole ihme, että Plutarkhos päätyy kaiken tämän myötä Seiska-lehden otsikoihin siitäkin huolimatta, että Plutarkhos aina mieluummin kysyy kuin tietää, ja aina mieluummin kiittää kuin moittii sankareitaan.
Nyt on kuitenkin pidettävä kirjoittamisesta pieni tauko, sillä uudet käteni ovat väsähtäneet. En pysty paukuttelemaan tämän valokuution pinnalle enää yhden yhtäkään kirjainta.
Tällaisia pieniä hengähdystaukoja täytyy epäilemättä jatkossakin tuikata väliin, ellei toiseenkin, sillä näiden uusien käsien käyttö vaatii tosiaankin melkoisia ponnisteluja. Ensinnäkin uudet kädet olivat varsinkin aluksi aivan jäykät. Kädethän vetreytyvät hitaasti, kun niitä on ensin käytellyt jo pidemmän aikaa – niin näidenkin käsien kanssa täytyi möyriä lattioilla kuukausikaupalla, käsiä täytyi ojennella hitaasti ja sulkea nyrkeiksi ja avata taas, minkä jälkeen piti nostella pieniä esineitä ja laskea niitä jälleen alas, eikä siinäkään ollut kaikki, sen jälkeen kädet piti kietoa toistensa ympärille, kiepauttaa ylösalaisin, ja venyttää niitä oikein kunnolla.
Kaiken lisäksi käsillä on taipumus kylmettyä oudosti. Kun niin käy, kädet täytyy kiertää ikään kuin kupumaiseksi möykyksi, ja puhaltaa sinne sisään lämpöinen puhallus. Näin: hummm.
Ymmärrätte siis, että käteni väsyvät kovin helposti.
Jaa, mutta nyt tunnen, että käteni ovat taas viriämäisillään. Palatkaamme siis takaisin Plutarkhokseen.
Voidaksemme ymmärtää Plutarkhoksen Facebookissa jakamaa tekstiä sen vaatimalla, asianmukaisella tarkkuudella, täytyy meidän ensin käydä hieman läpi Plutarkhoksen eettisen ajattelun perusperiaatteita.
Plutarkhoksen hyvekäsitteet poikkeavat selvästi aikamme muista ajattelijoista: yleensähän hyveet liitetään ensisijaisesti miehiseen urheellisuuteen, sotaan ja yhteisön suojelemiseen. Arvostamme sellaisia sankareita kuin Cheek, Mannerheim ja Harry Potter.
Koska Plutarkhosta kiinnostavat urotöiden sijaan enemmän pienet, yksittäiset valinnat, hän keskittyy kirjoituksessaan yksityiskohtiin. Plutarkhos perustelee valintaansa sillä, että muut, häntä aikaisemmat kirjoittajat, ovat jättäneet yksityiskohdat huomioimatta.
Plutarkhos perustelee laajasti, miksi tarttuu kirjoituksessaan juuri Daneliukseen ja tämän uraan, sillä onhan Daneliuksesta jo kirjoitettu monissa eri lähteissä ja elämänkerroissa, sekä tietenkin ihmiskunnan tärkeimmässä tietolassa: Wikipediassa. Plutarkhos perusteleekin pitkällisesti ja seikkaperäisesti, miksi kirjoittaa juuri Daneliuksesta, tuosta muhkeasta, Isosta D:stä, suomalaisen musiikin töyhtötukkaisesta showbiz-isoveljestä.
Daneliuksen uraa Plutarkhos näyttää pitävän jotensakin merkittävänä, käänteentekevänä jopa, ja Plutarkhos käyttää Daneliuksesta sellaisia sanoja kuin ”kimmeltävä showpallo” ja ”uuden tuulen lurittelija”.
Plutarkhos kehuukin Daneliusta suomalaisen kulttuurin rikastuttamisesta. Daneliuksen suhteita nuoriin neitoihin Plutarkhos ei selvästikään suvaitse lainkaan, ja se tuleekin hänen kirjoituksensa sävystä melko selvästi ilmi. Plutarkhos esittää argumenttinsa vakaan rauhallisesti ja kaunopuheisesti, mutta kuitenkin selkeäsanaisesti.
Plutarkhos korostaa, ettei hänen tarkoituksensa ole kritisoida ketään yksittäisiä henkilöitä, ei myöskään Daneliusta, vaan yksinkertaisesti tutkia hyvää elämää ja sen edellytyksiä, ja näin edistää kokonaisvaltaisesti yhteisön hyvää. Tässäkin Plutarkhoksen ajattelu on selvästi muiden aikalaisten ajattelusta poikkeavaa, sillä hän ei ole yksilökeskeinen, vaan näkee olevansa osa jotakin itseään suurempaa.
Danelius on tunnetusti taipuvainen löytämään seurakseen nimenomaan hyvin nuoria naisia. ”Ehkä olisi vielä voinut olla uskottavaa, että nuoruuden suhde Ainoon oli aikoinaan aito, mutta kun Ainoa myöhemmin seurasivat Aino II, Aino III, Tutte, Sipsu, sekalainen joukko muita, ja vielä toinenkin sekalainen joukko muita, ja sitten vielä Memmi, ja viimeisimpänä Pippa, väitettä aitoudesta alkaa olla vaikea puolustaa”, Plutarkhos kirjoittaa.
”Daneliuksen on vaikea hyväksyä vanhenemistaan. Tämä höperö mies tunnetusti menee joka aamu Helsingin yliopiston Miekkailuseuran tapaamiseen harjoitellakseen siellä nuorten naisten kanssa… jotkut toki ovat häneen tyytyväisiä, mutta hyveelliset säälivät hänen kunnianhimoaan ja ahneuttaan”, Plutarkhos kirjoittaa.
Plutarkhoksen mukaan se on järkevä, joka yrittää estää vanhaa miestä menemästä naimisiin. Hän käsittelee taas onnellisuuden teemaa julistaen, että ”tyytymättömyyttä ei paranneta muuttamalla elämäntapaa tai menemällä naimisiin... Sellaiset muutokset eivät helpota kaipausta, jonka todellinen syy on järjettömyys ja kohtuuttomuus sekä osaamattomuus nauttia siitä mitä on saanut.”
Erityisen inhottavaa Plutarkhoksen mielestä on se, että Daneliuksen suhteissa menevät työasiat ja petipuuhat keskenään sekaisin.
”Vanhoilta miehiltä pitää kieltää liitot nuorten neitojen kanssa”, Plutarkhos päättää Daneliusta käsittelevän osion melko yksiselitteisesti.
Huh! Tällaisen retorisesti monitulkintaisen sekä moraalisesti harmahtavan viidakon jälkeen tarvitsen mitä kipeimmin lepotaukoa.
Tämä on kuitenkin nyt hyvä tilaisuus päästää lukija osalliseksi asuinpaikastani, joka on tosiaankin varsin kiintoisa, ja lisäksi mitä mukavin: minä asun syvällä, syvällä, syvällä, syvällä, syvällä Kouvolan Yhteiskoulun alla piilevässä jättimäisessä luolatunnelistossa. Tunnelisto on yhtä vanha kuin koulu – luolatunnelisto rakennettiin samaan aikaan, kun koulun perustukset valettiin maahan. Luolatunneliston ajatus on tietenkin vielä paljon vanhempi – tottahan jättimäisiä luolatunnelistoja on rakennettu niin kauan kuin niitä on rakennettu.
Nykyään luolatunnelistot rakennetaan aina koulujen alle. Alamaailmalliset luolatunnelistot kuuluvat oikeastaan jo alakoulun perusolemukseen.
Löytyyköhän maailmankaikkeuden kaikista iloista mitään iloisempaa kuin tauon pitäminen oman kodin suopeassa rauhassa? Minun asuinpaikkani on mitä parhain, sillä tänne kantautuvat ensinnäkin lasten iloiset äänet, mutta niin hiljaisina, etteivät ne häiritse - kiehtovat ja ilahduttavat vain.
Lisäksi pääsen halutessani milloin tahansa hieman kiertelemään koulun käytäville oppilaiden lomaan. Jättimäinen luolatunnelistoni on nimittäin suoraan yhteydessä Kouvolan Yhteiskoulun kolmannen kerroksen tyttöjen vessaan. Minun tarvitsee vain varoa, etten vahingossa vilkaise vessan suureen peiliin, tai kohtaa omaa katsettani vesilätäkön kiiltävällä pinnalla.
Ravistelen hieman käsiäni… kiertelen ranteitani… notkistan sormiani… noin, voimme jatkaa.
Plutarkhos ja nieltävät nuoret
Plutarkhos jaottelee elämän vaiheisiin, jotka seuraavat toisiaan jatkuvassa kehitysprosessissa: ”Siemenestä tulee sikiö, josta tulee vauva, sitten lapsi, sitten ajallaan poika, nuori, aikuinen, vanha, ja lopulta vanhus. Ikäkausista edellinen kuolee pois seuraavan tieltä: parhaassa iässään oleva aikuinen kuolee, kun vanhus syntyy. Kyseessä on aina uusi ihminen, joka näyttää erilaiselta, ajattelee eri tavalla, ja kokee asiat eri tavalla.”
Yksityiskohtiin keskittyvänä ajattelijana Plutarkhoksella tuntuu olevan taipumus jaotella asiat tarkkalinjaisesti osiin – jotka toisaalta myös sulautuvat toisiinsa. Plutarkhoksen vanhenemisajatteluun liittyy nimittäin ajatus syömisestä: tulevaisuus syö menneisyyden ja nielee sen sisäänsä, mistä syntyy seuraava menneisyys, jonka uusi tulevaisuus taas nielaisee, ja niin edelleen.
Plutarkhos on selvästikin raivokkaan kiinnostunut ikääntymiseen liittyvistä kysymyksistä, ajasta ja ajallisista suhteista. Hän ei kuitenkaan näytä löytävän mitään yksiselitteistä vastausta aikaan tai ikään liittyviin kysymyksiin.
Plutarkhos näyttää jollakin tapaa kiihtyvän tai ahdistuvan päätelmistä, joihin päätyy Danelius-osionsa lopuksi. Tuntuu kuin Plutarkhos kokisi omasta loppupäätelmästään huolimatta jääneensä vaille loppupäätelmää – tästä kiihtymyksestä sikiää äkillinen, hurjistunut sanavirtapurkaus, jossa Plutarkhos kieputtelee uusia kulmia Daneliuksesta tekemiinsä päätelmiin, ja alkaa sitten laajentaa ja syventää aihettaan.
Mikä on sopivaa nuoren neidon ja vanhan miehen välillä? Miten ihmisen tulisi suhteutua aikaan? Tämänkaltaiset kysymykset pulppuilevat esiin ja tuntuvat melkein kiduttavan Plutarkhosta.
Tällainen lukkoonmeneminen ja epämääräisten, puoliretoristen kysymysten listaaminen on Plutarkhoksen teoksissa tyypillistä. Jokaisessa Plutarkhoksen teoksessa on vähintään yksi kohta, jossa Plutarkhoksen pohdiskeleva ote lipeää ja herpaantuu, ja sivut täyttyvät yksinkertaisista kysymyslauseista, joita tunkee esiin sivukaupalla, joskus kymmenenkin sivua voi koostua pelkistä kysymyksistä. Kun Plutarkhos ajautuu umpikujaan, hän taskuparkkeeraa itsensä sinne mitä huolellisimmin.
Yhtäkkiä Plutarkhos huomaa ikkunalaudallaan silkkisen rusetin. Rusetti kuuluu Plutarkhoksen mukaan eräälle kauan sitten kuolleelle herttuattarelle – Plutarkhos tunnistaa rusetin herttuattaren rusetiksi heti sen nähdessään. Löytö ilahduttaa Plutarkhosta suunnattomasti, sillä kyseinen herttuatar oli eläessään suuri kirjallisuuden ystävä. Plutarkhos tuntee herttuattareen eräänlaista sielullista yhteyttä.
Plutarkhos nostaa silkkirusetin kätköistä esiin – melko yllättäen, mutta samalla aivan luontevasti – Sauli Niinistön elämää käsittelevän teoksen, Niinitin Ninistininin.
Plutarkhos ja Niinitin Ninistinini
Niinitin Ninistinini on kiehtova ja kielellisesti hyvin korullinen teos. Siinä käydään läpi Niinistön elämän kaikki vaiheet, aina nykyhetkeen asti.
Niinistö on Plutarkhoksen mukaan ruumiillisesti hyvässä kunnossa ikäisekseen, eivätkä vanhentumisen merkit häiritse Niinistön yleisilmettä. Nuorekas ulkonäkö todistaa Plutarkhoksen mielestä, että Niinistöllä on kunnolliset elämäntavat ja että hän elää hyveiden mukaista elämää. Plutarkhos kirjoittaa: ”… sitä paitsi vanhuus hillitsee hänen tarmokkuuttaan ja tulisuuttaan, mikä tekee hänestä hyvän johtajan ja hyvän aviomiehen.”
Tunnettu fakta on se, että nykyaikana harva avioliitto kestää monta kymmentä vuotta, vaan päättyy useimmiten joko jommankumman puolison kuolemaan, tai avioeroon. Itse asiassa vanhuuden tuoma raihnaisuus hyväksytään yleisesti avioeron syyksi (kuten tiedämme).
Plutarkhos poikkeaa tässäkin aikamme yleisestä mielipiteestä, ja puolustaa yllättäen Niinistön epäsuhtaisia avioliittoja (joista Niinistö myös tunnetaan laajasti maailmalla) siitä huolimatta, että tuomitsee Daneliusta käsitellessään ikäerot ankarasti.
”Niinistöhän ei ole mikä tahansa ilveilijä, vaan valtion virkamies. Lisäksi on varsin ymmärrettävää, että hänen lempeä ja rohkea luonteensa vetää puoleensa niin vanhempia kuin nuoriakin naisia”, Plutarkhos kirjoittaa.
Plutarkhos perustelee Niinistön avioliittoja sillä, että Niinistön kaltaiset vanhat miehet ”hyödyttävät valtiota järjellä, arvostelukyvyllä, vilpittömyydellä ja syvällisellä viisaudella. Ei vain miehen ruumis ole osa valtiota, vaan ennen kaikkea hänen sielunsa, sen oikeudenmukaisuus, maltillisuus ja viisaus. Ja ne saavuttavat hyvyytensä hitaasti ja myöhään, monien uudelleensyntymien ja ajan koukeroisten mutkien kautta.” Plutarkhos katsoo, että ”Niinistön hyveellisyys ei vahingoitu avioparin ikäeron vuoksi.” Tämä johtuu Plutarkhoksen mukaan Niinistön rohkeudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Plutarkhos pitää lisäksi arvossa Niinistön täydellistä uskollisuutta ja hellyyttä vaimoaan kohtaan. Niinistön vaimo on itse kommentoinut asiaa näin:
”Minä menen naimisiin kenen kanssa
haluan. Tukehtukaa sokerikkoon.”
Plutarkhos toteaa lausunnon olevan tyhjentävä, eikä jää analysoimaan sitä millään muulla tapaa. Kun vanhat miehet…
Ei, en jaksakaan nyt jatkaa. On tauon paikka. Käteni suorastaan huutavat! Sormeni ovat jäykät ja levällään.
Kouvolan Yhteiskoulun alla piilevä jättimäinen luolatunnelisto koukeroilee kaikkialla ympärilläni. Tip, tipih, kuuluu jostakin kaukaa yläpuoleltani… kaukaa, kaukaa yläpuoleltani kantautuu myös vaimeaa räminää. Välitunti on kaiketi alkamassa.
Minulle tuli nyt, yhtäkkiä, aivan outo kysymys mieleen. Tuleeko arvon lukijalle koskaan sellainen yhtäkkinen himo, että haluaisitte syödä omat jalkanne? Ehkä tämä johtuu vain siitä, että olen kirjoittanut jo niin pitkään, mutta toisaalta ehkäpä ei sittenkään, sillä ajatus on tullut mieleeni ennenkin, monta kertaa. Onko tämä kenties sellainen ajatus, joka iskee silloin tällöin keneen tahansa?
Välituntikellon räminä loppuu. Minä kohotan katseeni – kaukaa yläpuoleltani kuuluu askeleita ja kuiskauksia.
Täytyy kai jatkaa. Ensin kierrän vain käteni kerran niiden itsensä ympäri, hartiat muljahtaen, noin, ympäri, pyöräyttelen hartioitani… ja lasken sormet näppäimistölle valokuution alle.
Kun vanhat miehet käyttäytyvät sopimattomasti, Plutarkhos ei yleisesti katso sen johtuvan seniiliydestä tai tietämättömyydestä, vaan huonosta itsehillinnästä, mikä taas useimmiten johtuu kehnosta kasvatuksesta. Huonosti kasvatettujen johtajien johtamistyyli syöksee Plutarkhoksen mukaan koko valtion perikatoon.
Samassa jo käy niinkin, että Plutarkhoksen tarkka kirjailijankatse alkaa harottaa kummallisesti ja hänen tekstinsä rytmi kiihtyy vimmaiseksi, nyt diktaattoreiden nimiä tulvii yhä kiihtyvällä vimmalla, diktaattoreiden nimiä oikein vilisee, ja neitojen nimiä, ja nuorten poikien… nuorten…
”Voi, Platon!” Plutarkhos suorastaan parahtaa, ja romahtaa sitten aivan yhtäkkiä takaisin oman aikamme aiheisiin, tarkemmin sanoen Wille Rydmaniin.
”Minä luen Hölsöngin Sanelmia, ja tänään minä luin Hölsingin Sanelmista muutamia aiemmin salassa pidettyjä asioita Wille Rydmanista”, Plutarkhos kirjoittaa, ja hänen tekstinsä rytmi alkaa taas rauhoittua ja muistuttaa enemmän sitä pohdiskelevaista tyyliä, jota Plutarkhokselta yleensä odotetaan.
”Woi, Wille”, Plutarkhos ryhtyy yhtäkkiä väliotsikoimaan kirjoitustaan, mikä ei ole hänen tapaistaan. Plutarkhos sitoo ajatuksensa yleensä yhdeksi pitkäksi rimpsuksi, kuin runoksi.
Woi, Wille!
Plutarkhos tuomitsee melko suorasanaisesti entisen kansanedustaja Wille Rydmanin, joka Plutarkhoksen käyttämien lähteiden mukaan ryösti mukaansa Sipsukka Supun ja joukon muita nuoria ”ollessaan yli-ikäinen ja näiden nuorten ollessa alaikäisiä”.
Plutarkhos kirjoittaa: ”Esimerkiksi Suppu oli vasta kypsymätön lapsi – kun taas Wille Rydman on liian huonosti kasvatettu jopa lailliseen avioliittoon”.
Plutarkhos väittää kysyneensä Rydmanilta, miksi korkeassa asemassa toimiva ihminen ja valtiomies haluaa tehdä ”tällaisia asioita Supun kaltaiselle nuorelle tytölle”. Plutarkhoksen mukaan Rydman vastasi: ”Valta.” Rydman jatkoi: ”Aluksi on tietysti kamalan pitkäveteistä, kun joutuu kuuntelemaan nuoren tytön typeriä pikku pulmia. Mutta minä olin kärsivällinen. Minä kuuntelin, olin myötätuntoinen, olin ystävällinen… Hehän oikein rakastuivat minuun. Kukaan ei ole koskaan ymmärtänyt minua niin kuin sinä, Wille… Olen iloinen, että minulla on joku, jolle tekstata milloin vain… Tuntuu kuin omistaisin ystävän, jota voin kantaa taskussani… Se oli todella hupaisaa.”
”Miten sinä kehtaat?” Plutarkos kirjoittaa puuskahtaneensa. Rydman vastasi: ”Kesti hirveän kauan ennen kuin typerä pikku Suppu lakkasi luottamasta minuun ja yritti päästä minusta eroon.”
Sipsukka Suppu kertoo Hölsingin Sanelmien haastattelussa, että hän ei pitkään aikaan ajatellut, että hänelle olisi oikeastaan tapahtunut mitään kovin ikävää. Hän oli pitänyt Rydmania isovelimäisenä hahmona.
”Mutta eiväthän isoveljet tee tuollaista”, Suppu toteaa hieman surumielisesti Hölsengon Sanemissa. Hän puhuu yllättäen ääneen, vaikka haastattelu on kirjattu paperilehden sivuille. Hänellä on kirkas, rauhallinen ääni.
Plutarkhos kirjoittaa puhuneensa Rydmanille tämän käytöksestä varsin kiivaaseen sävyyn, mutta Rydman oli vain haukotellut.
Plutarkhos ja nuori sankari
Rydmanin lähdettyä Plutarkhos soittaa oitis japaniin, BNHA:n Sankariakatemiaan, saadakseen kirjoitukselleen heti lisää tuoretta näkökulmaa, jota Helsengin Sanomista Plutarkhoksen mukaan puuttuu, ja tällä tapaa Plutarkhos ajattelee saavansa nuorten oman äänen paremmin esiin.
BNHA:n sankariakatemiasta löytyy onneksi tilannetta kommentoimaan televisiostakin meille kaikille tuttu nuori sankari, Bakugou Katsuki.
Plutarkhos valitsee Bakugou Katsukin haastateltavakseen myös siksi, että Bakugou Katsuki on ulkonäöltään niin sievä, että häntä on helppo erehtyä pitämään tyttönä, tai mallina, tai sekä että, mistä syystä Bakugoulla on kokemusta monenlaisen kuranheiton ja vihapuheen kohteeksi joutumisesta.
Ristiriitaista kyllä, Bakugoun on lisäksi väitetty olevan liian raju ja toksisesti maskuliininen BNHA:n Sankariakatemiaan.
”Onko Bakugou Katsuki edes sankari? Hän räyhää kuin pikkurikollinen!” tabloideissa mehustellaan harva se päivä. ”Miten mikään noin sievä voi olla noin paha suustaan? Rumia puhuville pikkupojille pitäisi tunkea suukapula suuhun, onneksi niin tehtiinkin Urheilufestivaalien yhteydessä”, ingresseissä revitellään.
”R Ä K S Y T T Ä V Ä P O M E R A N I A N ! ! !” lukee erään nettijulkaisun etusivulla teippimäisessä, mustassa otsikkopalkissa, joka peittää Bakugoun kasvot.
On vaikea saada selvää, mikä kansan syvien rivien näkemys on Bakugou Katsukista. Onko hän siis liian sievä vai liian toksis-maskuliininen?
Plutarkhos ei pohdiskele Bakugoun ulkonäköä laisinkaan, eikä häntä näytä pahemmin häiritsevän Bakugoun tulinen luone. Plutarkhos toteaa sivulauseessa vain, että ”jaa-a, nuorilla sitä energiaa riittää.”
Bakugoun ominaisuuksien sijaan Plutarkhos keskittyy kuvailemaan Bakugoun kanssa käymäänsä puhelinkeskustelua:
”Keskustelu Bakugoun kanssa oli kovin inspiroiva, mutta hiukan yksipuolinen. Aluksi minä kysyin kidnappaustapauksesta, jonka kohteeksi Bakugou joutui, mutta Bakugou ei halunnut puhua siitä.
Siirryin siitä heti Wille Rydmaniin ja häntä koskeviin viimeaikaisiin uutisointeihin, ja silloin Bakugolla riittikin yhtäkkiä sanottavaa.
Minulla oli vaikeuksia saada kysytyksi enää mitään, kun nuori Bakugou alkoi päästellä suustaan sellaista pitkää, ärhäkkää rimpsua, joka aina välillä tuntui olevan ikään kuin laantumassa, mutta käynnistyi sitten taas uudelleen.
Tällaisia Bakugou minulle murahteli: ’Kaiken maailman ämmien ja ukkeleiden kannattaisi vähän katsoa, minne tyrkkivät tahmaisia näppejään, koska mä en enää koskaan yritä voittaa tappeluita yksin – en enää koskaan. Seuraava, joka yrittää tulla räpläämään, saa multa ja mun kavereilta turpiin! Me tullaan joukolla päälle, ja mä jakelen räplääjille nitroglyseriini-mäjäytys-räjähdyksiä suoraan sieraimeen! Me muRRRhataan niistä joka ikinen!’
Minua jollakin tapaa huvitti ja ilahdutti se, että Bakugou puhuu puhelimessa aivan samalla tavalla kuin haastatteluissakin, eli televisiosta tuttuun gremliinityyliinsä. Hän vaikuttaa ihmiseltä, joka ei vaivaudu teeskentelemään. En kuitenkaan oikein saanut selvää siitä, keneen Bakugou viittasi ’ämmillä ja ukkeleilla’, mutta ilmeisesti hänellä on ahdistelusta jokin oma kokemus.”
Puhelinkeskustelu Bakugoun kanssa saa Plutarkhoksen mielessä aikaan jonkin äkillisen kirkastumisen, kirskahtamisen ja valoistumisen… ja niin Plutarkhos juoksee kirjahyllynsä luo, ja ottaa esiin vanhat, spartalaisia käsittelevät manuskriptinsä.
Plutarkhos kirjoittaa, että spartalaisilla on juhlissa aina kolme kuoroa, jotka vastaavat kolmea ikää. Ensin vanhojen kuoro laulaa: ”Me kerran olimme urhoollisia ja vahvoja”, mihin aikuisten kuoro vastaa: ”Me olemme sellaisia nyt, katsokaa.”
Viimeisenä nuorten kuoro kuitenkin laulaa: ”Me olemme mahtavampia kuin teistä kummatkaan.”
Plutarkhos kertoo lukeneensa nämä rivit ääneen.
Heti kun Plutarkhos on lukenut säkeet ääneen, siellä, kirjahyllyillä vuoratussa kaksiossaan… silloin tapahtuu jotakin aivan ihmeellistä.
Matosta alkaa irrota nöyhtää, ja lankoja, ja kaikenlaista pölyä, ja pientä silppua, ja silppua kohoaa ikkunasta tulvivaan valoon. Kaksion ikkunat lennähtävät auki, ja verhot purhaltautuvat suureen, tuulihulmuavaan liehuun!
Plutarkhos ottaa lattialla oikein hyvän asennon, ja alkaa kirjoittaa vimmaisesti. Hän kirjoittaa ylös kaiken, mitä tapahtuu:
”Yhtäkkiä ympärilläni seisovat Aino, Aino II, Aino III, sekalainen joukko muita, toinenkin sekalainen joukko muita, Memmi, Pippa, Bakugou Katsuki, ja Sipsikka Suppu sekä kaikki heidän nimettömiksi jäävät kohtalotoverinsa.
He vetävät syvään henkeä. He taputtavat käsiään. He alkavat hohtaa.
Kaksion ikkunalaudalle ilmestyvät roikkumaan Danelius, eli Iso D, sekä Wille Rydman. He roikkuvat ikkunalaudassa kiinni: he ovat juuri äsken selvästikin hypänneet Kuoleman Kielekkeeltä, mutta he ovat muuttaneet mielensä aivan viime hetkellä, ja tarranneet ikkunalautaan, ja siinä he nyt roikkuvat.
He huutavat, ja roikkuvat, ja huutavat, ja pitelevät epätoivon vimmalla ikkunalaudasta kiinni, ja liehuvat ikkunaverhon mukana Kallion tuulissa.
Nuoret järjestäytyvät riviin ikkunan eteen.
He aloittavat harmonisen laulun:
He aloittavat kaikki F:stä, ja jatkavat siitä omiin suuntiinsa:
He laulavat oikein kauniisti:
Me emme pidä sinuste,
me emme halua sinue,
me työnnämme sinet paperokoriin.
Wille Rydman ja Danelius, eli Iso D, menettävät otteensa ikkunalaudasta, ja niin he kieppuvat tuulisen Kallion maisemiin. Näyttää melkein siltä kuin he lentäisivät. Kuin suuret kukat.”
Laskiessaan katseensa Plutarkhos huomaa lattialla herttuattaren rusetin, joka on kaikessa rytäkässä ilmeisesti pudonnut lattialle, ja päätynyt (minun arvaukseni on, että se tapahtui Bakugou Katsukin potkaisemana) kirjahyllyn alle.
”Kylläpä rusetti onkin solmuinen”, Plutarkhos kirjoittaa, ja kierittelee rusettia hetken ajan Facebook-kirjoitus-ajatuksissaan… ja sitten Plutarkhos kertoo syöneensä rusetin. ”Minä popsin sen tosiaankin suihini, ja se oli viimeinen kerta sitä lajia”, Plutarkhos väittää.
Korkealta yläpuoleltani kuuluu tukahtunut ääni.
Ehkä nuoren pojan ääni... tai ehkä tytön? Onko se poika vai…? Vaikea sanoa. Ehkei se ole kumpaakaan?
”Avaudu”, ääni sanoo matalasti. Äänessä on jotakin rauhoittavaa ja voimallista. Kuuluu kumea lonksahdus…
Jokin antaa myöten, jokin painava raahautuu kolmannen kerroksen tyttöjen vessan lattian laattoja vasten. Seinillä ulisee outo viima.
Käsiä kihelmöi, kun valo osuu niihin. Vai ovatko kädet itse asiassa kiinnittymässä minun ylävartalooni, siitäkö tässä onkin kyse? Jokin liikkuu, korkealla yläpuolellani.
Kuka sinä oikein olet?
Minun hiukseni luikertelevat. Kivet soivat. Ja minun silmäni.
Minun silmäni ovat niin kirkkaat.
Lähteet
- Tekstissä esitetään paikkaansa pitämättömiä väitteitä todellisista henkilöistä, fiktiivisistä henkilöistä, todellisista ja fiktiivisistä paikoista, ja vähän muustakin.
- Tekstissä on lainattu, upotettu, uudelleenmuotoiltu ja muillakin tavoilla vääristelty seuraavia tekstejä:
- Haapala, T. (2001). Vanhuus Plutarkhoksen elämänkerroissa [pro gradu-tutkielma, Tampereen yliopisto]. Tampereen yliopiston avoin julkaisuarkisto Trepo.
- Samuli Suonpää, Paavo Teittinen HS, Emil Elo HS (19.6.2022). Kokoomuksen salaisuus. Helsingin Sanomat, digilehti.
- Wille Rydmanin repliikit ovat muunnelmia Tom Valedron puheista. Valedro on vanhaan päiväkirjaan tallennettu muisto sekä hirnyrkki, eli sielun palanen. Maailma oppii myöhemmin tuntemaan Tom Valedron nimellä Lordi Voldemort.
- Rowling, J. K.: Harry Potter ja salaisuuksien kammio. (Harry Potter and the Chamber of Secrets, 1998.) Suomentanut Jaana Kapari. Helsinki: Tammi, 1999.
- My Hero Academia (僕のヒーローアカデミアBoku no Hīrō Akademia) on japanilainen sarjakuva eli manga, jonka on kirjoittanut ja kuvittanut Kōhei Horikoshi, ja jonka ensimmäinen numero julkaistiin 7. Heinäkuuta 2014 Weekly Shōnen Jump -lehdessä.
- Mangan pohjalta on luotu myös anime, eli animaatiosarja, jonka ensimmäinen jakso julkaistiin Japanissa 3. huhtikuuta 2016. Sarja on löytänyt sekä sarjakuva- että animaatiomuodossaan miljoonia lukijoita ja katsojia ympäri maailman.
Kiitokset
- Suuret kiitokset tekstin hovilukijoille: Eemeli Anttila, Lari Hokkanen, Hilma Kupiainen sekä Henri Virta! Kiitos myös Jussi Suortille Plutarkhos-neuvoista.
- Kiitos Vilja-Tuulia Huotariselle kirjoituskutsusta Jano-lehteen, sekä tekstin toimittamisesta!