Minun murrekoti on Tervolan Koivusa, josta on Rovaniemele matkaa viiskymmentä kilometriä. Komia Kemijoki, entinen lohijoki virtaa meän perintheisen peräpohojolaisen kesätalon vierestä. Mitä vanhemaksi olen tullu sitä enämpi murre ja syntymäseutu mulle merkittee.

Murthela puhumisen ja kiriottamisen alakuvaikeuet

Murthela puhuminen ja kiriottaminen ei ollu ittesthän selevä asia 50-luvula. Koululaitos ei kattonu suopiasti meitä pikkukylien koululaisia, ko raatasima ja kiriotima murthela. Kiriottaminen oli vieläki pahempaa ko puhuminen. Ja sen met oppilhat saima tuntia ainekiriotustunnila, ko ainhet pallautethin, niin jokanen joutu kiriottamhan sen uuesthan kiriakielelä.

Moni samalta kylältä lähteny on jättäny murthen. Pölökäsin mieki, varsinki siinä jamasa, ko muutima perhhenä Oulhun, että mitenkä mulle käypii. Pohojosen ikäväsä vasta toitin, kuinka palion murre mulle merkitti. Ikävöin omakyläsyyttä, mutkattomuutta, suoruutta, rehellisyyttä ja aitoutta, mitä en oululaisista löytäny. Olin yksin murtheni ja kiriotuksieni kansa. Vaikka raatashan ukko sammaa murretta, mutta se osas puhua viksummastikki tarphen tullen. Mie en osannu enkä halunnu.

Hävettihän minua kaupungisa puhua, vaikka sisimäsäni olin ylypiäs omasta murthesta. Ihimiset toliotti ja kuunteli minua naurusasuin ja joku kysäski, että olenko mie puhevammanen. Mie vain raatasin murthela, vaikka pistelihän minua vihaksi. Josaki elämän vaihhesa omat palakhekki yritti laittaa minut puhekielthon koulukavereitten aikana, mutta siinä net kyllä epäonnistu. Mää-sää -kieltä en ole oppinu vieläkhän.

Meni kakskymmentä vuotta ennenkö uskalsin kiriottaa ensimmäisen kirian, Mie kait tykkään tästä, 1999. Risto Ahti kiriotti kiriastani Kalevasa 29.6.2000: ”On syvää elämisen tajua, on hiljainen ja tosi. Toivon lisää.” Sillon mie innostun ja sen jäläkhen olen kiriottanu seittemän kiriaa ja kaikki murthela. Täsä jamasa sanon, että olenhan mie onnellinen pimiänperän murthen penkoja ja eelhenki kiriottaja.

Miksi kiriotan murthela

Son mulle ko rakhaus:

Son ittesthän selevä asia, että kiriotan omala äitinmaisosa imetylä kielelä, ko rakastanhan pohojosta ja kotiseutua palion. Tänne rauhan, rakhauen ja murthen tyyssijhan, joka on ukon synnynkoti, met tulhan joka kevät huhtikuusa ja olhan täälä lokakuuhun asti. Täälä murre on rikhampaa ja sitä on helepompi kiriottaa, ko kuulen sitä joka päivä ja minua tietenki ymmärrethänki paremmin.

Voin puota omhin tunnelmhin ja ajatukshin ikivanhan kiriotuspöyän vieresä. Saan olla vaphasti ko taivhan lintu ja kiriottaa… kuunnella… linnunlauluja, saunavihan läpsytystä, tehä mariamatkoja, maata kukkakeola, koota kissankelloja maliakhon... Täälä on tillaa, auringonvalua! Olen onnellinen, olen surullinenki joskus.

Yöttömän yön auringon valosa otan usiasti lyiyspännän käthen yhen-kahen-kolomen aikhan, kuulen vain kynän suhinan ja vanhan talon elämän. Valosa, hilianen yö silittää poskia ja siihen on heleppo nukahtaa.

Murre ei ole vain hauska kieli, vaikka jokku sanovat niin, mutta rakhauen kieli son, niinkö joku kiriotti kiriastani kritiikishän. Minusta murthen rikhaus ja sanojen kuvvaavuus on siinä, että voi sanua takitilhen tuntheita ja tilantheita niin hyväsä, pahasa ko ikäväsäki, unohtamatta itteironiaa ja huumoria.

Kaikisa seittemäsä kiriasani kiriotan pohjojosen vaimon silimin kattottuna, ikkääntymisestä, rakhauesta, lapsenlapsista, Lapin tunnelmista. Kuolemasta kiriottaminen on mulle vaikeinta, son niin syäle tuntheishin menevää ja kestääkseni sen paremin otan matkhan huumorin.

Kesän aikana kiriotetut tuntemukset ja syäntä lähelä olevat asiat kokuan ruutuvihkhon ja kiriotan pikku lappusia palion. Kirian kokuamisen, hiomisen ja työlhämmän homman teen talaven aikana, taikka vasta seuraavana kesänä.

Syksy lähestyy kovvaa vauhtia. Ruskan väriloiston toivon valasevan ajatuksiani niin palion, että jaksan kaamoksen ja pitkän pohojosen talaven, joka on mulle pimiänpölökääjäle koittelemus.

Onneksi kevät herrää pian joulun jäläkhen, ko alakaahan tammikuun lopusa jo pienet valon säthet kirkastamhan elua. Ja taasen huhtikuusa kesärunomatka ilosin ajatuksin Tervolhan voipii alakaa!

Runot kirjoistani:

Mie kait tykkään tästä, Omakustanne 1999
Lystiä viimishen asti, Kirjapaja 2004
Vanhentaahan net eletyt vuet, Nordbooks 2016