Jano-lehti

Runouslehti kaikille

#3 numero. Teemana tulevaisuus

Ouramoinen: suorasukaista kalevalamittaa

Juha Jyrkäs

Kärhäkkä kehon hävitti,
Ikämielen ruumiin rikkoi.
Pani pään pärisemähän,
takaraivon tantereelle,
niskat ruttuhun rutaisi,
väänsi silmät kallelleensa.
Löi hän luut lutisemahan,
jalat ja kädet musersi,
kyrvän katkoi kymmeneksi,
mulkun pieniksi paloiksi,
repi perseen reppanaksi,
aukaisi alaisen puolen!
Repi hän sydämen irti,
raateli lihaytimet,
söi lihaa ja joi hän verta,
mässäili ja hurmeen ryysti.

Juha Jyrkäs (Ouramoinen, Salakirjat 2014)

Mitä tämä on? Pätkä Ouramoista, kalevalamittaista sankarirunoelmaa, joka on ilmestynyt keväällä 2014. Eeppinen kertomus sekoittaa nykykieltä arkaaisiin sanoihin ja kertoo tarinan Ouramoinen-nimisen, vulgäärin ja maanläheisen mutta kunniakkaan sankarin elämästä:

– Manowar kohtaa Suomen kansan vanhat runot, sanoo Juha Jyrkäs, muusikko ja kirjailija. Hän näyttäytyy runonlaulajien vahvaverisenä perillisenä ja hehkuttaa Suomen kansan vanhojen runojen digitointia, jonka ansiosta runot ovat kaikkien saatavilla netissä. – Se on valtava aarrearkku!

Suuren soturin matka Kultalaan

Kesällä 2013 Juha Jyrkäs tajusi, että Suomesta puuttuu Beowulfin kaltainen eeppinen soturirunoelma. “Kalevala on maailman rauhanomaisin kansalliseepos”, oli Jyrkäs kuullut opetettavan folkloristiikan luennoilla. Suomen historia ei kuitenkaan ole rauhaisa: idän ja lännen kohtauspaikkana Suomi on ollut veristen taisteluiden näyttämö. Miksi sotaisuus on karsittu kansalliseepoksesta?

Jyrkäs asettui itse kirjoittamaan puuttuvaa sankarirunoelmaa. Syntyi Ouramoinen: kalevalamittainen eepos suuren soturin monivaiheisesta matkasta Kultalaan.

– Olen aina halunnut kirjoittaa tällaisen tarinan, Jyrkäs kertoo, kun istumme Turun kirjamessuilla juttelemassa Jano-lehden paneelikeskustelun jälkeen. Paneelissa on puhuttu muun muassa runosta yhteisön palveluksessa, ja Jyrkäs on lukenut yleisölle Ouramoisen villin-ronskeja säkeitä.

– Halusin yhdistää asioita, joihin suhtaudun intohimoisesti. Halusin korostaa oman itämerensuomalaisen kansanperinteemme merkittävyyttä ja tuoda mukaan elementtejä spekulatiivisesta fiktiosta, etenkin Robert E. Howardin luoman Conan Barbaarin seikkailuista. Miekka ja magia –fantasiaan yhdistyy suomalainen kansanrunous, se tuntui hyvältä lähtökohdalta. Lisäksi otin elementtejä heavy metal -sanoituksista, varsinkin Manowar-yhtyeeltä. Runoelmaa kirjoittaessa oli tärkeää, että kieli olisi nykysuomea, ei mitään Vienan karjalaismurretta. Runonlaulajat ovat muutenkin aina toimineet näin: sekoittaneet elementtejä ja poimineet vaikutteita milloin mistäkin.

Hiottua mittaa

Kalevalamitta on suomalaislukijalle vahva kokemus, kun se on tehty näin hyvin ja tarkasti. Jyrkäksen suhde kalevalamittaan on läheinen ja perehtynyt.

– Riimit ovat kömpelöitä, en jaksaisi kirjoittaa riimillistä runoutta. Kalevalamitta taas tulee luonnostaan, koska se liittyy perinteeseen ja omiin juuriin, Jyrkäs selittää. – Se on suomen kielen pohjalta syntynyt mittajärjestelmä, jota esiintyy vain itämerensuomalaisissa kielissä. Minua se kirjoittaessa enemmänkin vapautti kuin sitoi. Sitä voi käyttää monella tavalla, myös modernisti.

Jyrkäs ohjaa kalevalamitan työpajoja kirjoittajille. – Kalevalamitassa eli nelipolvitrokeessa on 130 eri tyyppistä lausetta, erilaisia rytmivaihteluita. Ouramoisessa käytin kaikki mahdolliset: halusin runoelmasta kielellisesti mahdollisimman rikkaan. Toivon, että sen lukeminen herättää tajuamaan kalevalamitan mahdollisuudet.

Jyrkäs kehottaa kuulostelemaan kahta, rytmiltään erilaista lausetta: "päättämättömyydellänsä" tai "kai mä sen voin nyt jo saada". Kumpikin on ehtaa kalevalamittaa. – Silmäni on harjaantunut bongaamaan mittaa lööpeissäkin: “Loiri taisteli lavalla. Mika Häkkinen hävisi”, Jyrkäs nauraa.

Kalevalamitassa on sääntönsä, mutta niitä voi myös koettaa rikkoa. – Muutamassa kohdin Ouramoista olen tietoisesti rikkonut mittaa kohdissa, joissa ikään kuin haluan herättää lukijan. Ouramoisessa on enemmän säkeitä kuin Helkavirsissä, ja sekä Leinolla että Kalevalassa on 2,6 % virheitä, Jyrkäs muistuttaa.

Mikä sitten on kiellettyä? – Esimerkiksi pitkää häntää rivin lopussa ei saa olla, ei saa kirjoittaa: “tuho tulkoon tietoverkkoon”. Yhden tavun sana ei myöskään voi olla rivin lopussa. Työpajoissa olen huomannut, että suhde mittaan kehittyy oman tekemisen kautta. Hiljattain eräskin nuori kundi kurssillani kirjoitti sellaisen hienon rivin kuin “paskan parjattu paloni”!

Ei kesyä kamaa

Jyrkäksen Ouramoisessa ja sen otteessa perinteeseen on paljon huumoria ja ronskiutta. Kansanperinne ei jyrkäsläisten vaikutteitten läpi huuhdottuna ole tosiaankaan mitään pölyttynyttä vitriinikamaa. – Halusin noudattaa yleistä sankarieepoksen kaavaa. Ouramoisessa syleillään mytologiaa, käydään Tuonelassa ja kohdataan maahisia. Tarinassa esiintyy mytologiastamme tuttuja jumaluuksia. Ouramoisen vastavoimana on kunnon ärjy pahis, Kärhäkkä. On myös paratiisinomainen paikka, Kultala, jota Ouramoinen etsii. Matkallaan hän kohtaa muun muassa runottaria, Ikämieli-tietäjän, unihuppiaan, Kouko-jättiläisen ja kauniin Hetteettären.

Ouramoinen käy omalla tavallaan keskustelua Kalevalan kanssa. Jyrkäs kertoo, että olennaista oli käyttää Kalevalasta poistettuja aiheita.

Sotaisuuden lisäksi Ouramoisessa on tulisia rakastelukohtauksia. – Suomen kansan vanhat runothan eivät ole mitään kesyä kamaa myöskään suhteessa seksiin ja siihen liittyvään sanastoon. Hakusana “vittu” SKVR:sta tuottaa hienoja oivalluksia. Ouramoisessa linjani oli, että mitään ei peitellä tai sievistellä. En halunnut myöskään tehdä itse tarinasta vaikeaa, halusin keskittyä ottamaan mahdollisimman paljon irti kalevalamitasta. Verbaalinen mittelö on keskeisessä osassa. Se, miten verbaalisessa sana-akrobatiassa käy, viittaa siihen, miten fyysisessä tappelussa käy. Myös haukkumasanasto on kansanperinteessä rehevää.

Millainen sitten on nykylukijoitten suhde Kalevalaan? – Kalevala on turhan usein koettu jonkinlaisena kivirekenä, jota on raahattu perässä: pakkohan nyt perinnettä on tuntea. Minä en halunnut suhtautua siihen juhlallisesti. Arkista oli sanankäyttö alkuperäisille runonlaulajillekin. Kalevalamitalla voi ja saa tehdä ihan kaikkea. Ajattelen, että Ouramoinen voi vapauttaa ihmisiä ilmaisemaan itseään omalla tavallaan.

Sugriperinteen mielikuvastoa

Mistä Jyrkäksen oma innostus juuri kansanperinteeseen on saanut alkunsa? – Minulla on monia esikuvia. Kun 1990-luvun alussa 11-vuotiaana luin suomennetut Conan-novellit, se oli valtava jysäys. Vau! Olen vaikuttunut myös Beowulfista. Kalevalan tarinoista Ouramoinen on ottanut elementtejä erityisesti Lemminkäisen seikkailuista. Ouramoisessa on sekä Lemminkäisen että Väinämöisen piirteitä. Ouramoinen ei ole shamaani, mutta hänessä on samaa viisautta kuin Väinämöisellä.

Jyrkäs on opiskellut fennougristiikkaa. – Suomalais-ugrilaisesta perinteestä – eli sugriperinteestä – olen saanut paljon eväitä ja työkaluja työhön. Hyvä esimerkki on Ouramoisen nimen keksiminen. En halunnut käyttää jo olemassa olevan sankarin nimeä, mietin uutta ja omaa. Ourakka, Ouramoinen, tunnustelin nimiä. Ouramoinen-nimi on sopivan salaperäinen ja hyvällä tavalla rytmillinen, taustalla sellaisia ilmaisuja kuin autereen-omainen, oudon-emoinen. Nimiin saa kiinnostavasti liitettyä sugriperinteestä kaikenlaista mielikuvastoa. Kansanrunouden konnotaatiot ovat voimallisia. Minua ärsyttää se, että suomalainen fantasia ammentaa niin paljon viikingeistä ja kelteistä – miksi, kun meillä on omakin rikas perinne? Haasteenani oli se, miten fantasiatarina puetaan runon muotoon – tavalla, jota ei ole aiemmin tehty.

Juha Jyrkäs

Iskulintu ilman alta

Ouramoisen runojen pohjalta on tehty myös musiikkia. – Kun kirjan kuvittaja, shamaanitaiteilija Ari Tukiainen paljastui rumpaliksi, perustimme Ouramoisen ympärille sankariheviyhtye Iskulinnun, Jyrkäs kertoo. – Kuulostelin säkeitä: “Tuli kokko koillisesta, iskulintu ilman alta”. 1980-luvun heviyhtyeiden logot alkoivat säkenöidä päässäni. Niin syntyi Iskulintu-bändi. Se kiertää esittämässä Ouramoisen säkeitä.

Ouramoisen verbaaliakrobatia on nautittavaa myös sävellettynä. Iskulinnun kappaleita löytyy Youtubesta. – Ouramoisen teksti toimii monella lailla, minulle sekin on osoitus kalevalamitan voimasta, Jyrkäs sanoo.

Teksti: Johanna Venho

Kuva: Simo Ollila

Kommentoi artikkelia Facebookissa

Kommentoi sähköpostitse: toimitus@janolehti.fi

Muut Jutut Jano #3

Jano - runouslehti kaikille: www.janolehti.fi