SYYSKUU

Hämy kuin Clauden taulussa,
kuitenkin kolea, kova
kuin aikainen omena,
värjää vaahteran. Pihlajan

marjat, harvat, kuluneet
niin kuin jalat, taipuvat
aitojen, kaatuvat katujen
hakaan, tyhjentyvään. Kerran,

kaukana toisessa maassa,
näin sen: valon, oliivin
hunnun, sitruunankirkkaan.
Aurinko ei ole sama.

Eivät silmänikään. Tuskin
jaamme mitään; maalatut
valheet. Toisin todistavat
alibini armaat vain.

KIERO AURA

Aina uudet, mielevät urhot saapuvat,
suiden ja sotien soiton taitajat sorjat.
Kyynärpäidensä kynillä he piirtävät
alimmat matalat ja ennätyskorkeat,
luovat koittonsa oikein voittamat vaivat,
nopeat, taittavat oksat alleen sopivat.

Villit siatkin huutavat heille ääneen
piiloa, paikkaa maineen kätketyn lähteen,
nuorten miesten hämärän helvetin kasteen.
Älä huoli heistä. Aura osuu vakoon,
josta voihke poikii: kuumaan rakoon,
joka mankuu siemenrinnan jakoon.

Rikkaruohot perivät kylvön ilot, taakat,
talvet vanhat maansa aina saavat:
rattaat murskaavat, mitä liikuttavat;
laulavat, naurun punertamat huulet
tukehtuvat, ennen kuin tunteet soivat,
lihan kielet mielen mutkikkailla luilla.

TOISET JOUSET

Mitä teen nyt, kun sanottu ehtyy,
tehty, eletty kuihtuu, kirpoaa sormista
niin kuin hamuttu ilma?

Muiden lailla, puuhaa ja tarmoa täynnä,
viritin vimmani soimaan — luulin —
aikani sointujen kanssa.

Heräsin tyhjään taloon; holvissa öiset,
hikiset kaikuni leikkivät vain.
Mitä soitin, kenen johdolla?

Omako oli käteni kynäni jousilla?
Jos niin, miksi, kun itseäni laulan,
tunnen toisen, väkevän otteen,

kättäni vievän voiman vievän kätteni
voiman? Nuottien aave, mitä ääntä
etsit, mistä, löysitkö sitä?

Soimmeko yhdessä koskaan: minä?

UNELMA ETELÄSTÄ

Korkeassa, kauheassa metsässä,
hallan kynsien pihdeissä,
varhaisten aikojen kaiho itää
talven hyvässä kellarissa:

pakkasen purema mukula työntää
muodotonta, mahdotonta tainta,
tuonen teille kateellista,
tyyntä itsepäisyyttä.

Ota siemen, poika punasilmä,
kanna, kiven näköinen,
idän valjuille vaaroille,
vanhan vuoren luolalle.

Siellä sinisen rinteen turkki
kätkee joutavan, köyhän lähteen
köyhän, ilkeän oksan piikin,
neulaset kuiskivat

hyttystä syöden,
vihreän vartta juoden.
Kaiva sipuli sinne,
suusi hautaan.

Niele pennun pelkosi,
itävän jätkän kauhusi:
unelmasi Etelästä
unohtaa saat.

KAIVO

Hiiriä komerossa, sahanpurua seinissä.
Pulleita pottuja aamulla, ihraa illalla.
Aina vain voita, ruskeaa jauhoa —
joka päivä, pilvenlyömä kiroilija,

juosta yli juurten, saappaansileiden,
kuistilta rantaan ja takaisin,
järven rinta ainoa kaivo,
josta elämän maitoa kauhoa:

jokapojan mutamehua, keittoon
niin kuin pesuunkin, öljyä paistajan rattaisiin.
Pohjakalat, mateen sukua —
niin paljon liejuista syytä virtasi heissä,

suonikkaissa sedissä. Mikä ajoi heitä?
Mitkä märät laitteet kävivät
kylmällä verellä, värittömällä?
Eivät astioita, vaan haavoja;

taloja, tilkitty murskatuin sieluin,
he vuotivat pahaa ilmaa — pihan perällä,
vaimojen kukkivat penkat kätkivät ruskeat,
turpeeseen poratut kuopat:

perunankuoria, kalansuolia uhrihaudassaan,
kärpäskuhilas peräreikäsuu,
aina nälkäinen, aina täynnä,
tuo rottien ruokala happani, kävi.

ALKULÄHDE

Nuoren vaimon luolassa, alun alkulähteellä,
punertuvat omenat, kukkii valtaistuinkin.
Lehto lepää otsallaan, vehreä ja sankka,
meri velloo rinnallaan, ydin vehmas elämän:
aalto kaatuu, traaginen, toinen nousee, koominen,
heijastukset pysyvät, tyhjä kosketeltava:
auringon on laskettava, kuuta valaistaksensa.
Kohtu syvä, tulinen, vuorten juuret sulattaa,
hehkuu ennustuksia: perusta ei kannakaan,
kivi, hirsi lahoaa, joka pinta puhkeaa
lopun alkulähteellä, vanhan noidan kasalla.
Yhtä ovat kaikki ne, jotka täällä kohdataan,
kohtalonsa saavat he, toteavat tekonsa:
levon lyömät kuninkaat, kerjäläiset kiimassaan
istuimensa perivät, arvon oman ottavat
kuopassa kuluvan vuoden, mailla valuvan suonen.
Täällä valtaa palvellaan: mitä tuskin tarvitaan,
mistä aina taistellaan, raudasta ja laivoista,
turpeasta mullasta, ryöstetyistä vaimoista,
nuolten haavoittamina, pistäminä keihäiden,
haarniskat niin koreat; pölyn, veren tahroissa.
Kuinka voisit, poikakulta, selviytyä täällä,
kuinka voisit pistot välttää pahan kohtalon?
Sankareita älä seuraa, karta, tyttö, tungostaan,
kuuluisia, väkeviä, talot maahan polkivat he
kuten söivät valansa. Liiku, rakas, joukossa,
piiloudu sen laskoksiin, syviin, inhimillisiin:
luonto julma, verinen, rohkeutta rakastaa.

NÄRHILÄ

Karvainen kontu, liian laaja, täytyi kesyttää;
kuikan kaamea, tiedoton viulu,
laihat kaislat, seiteillä onkivat —
jokainen yhtä lailla uskossaan yksin,

tuulen, lihasten, mudan uskovaiset,
jokainen armolleen annettu, tuomiottaan jäänyt:
koivut seisovat veden rajalla, kuuset takana,
miehet ja naiset, rivi kuihtuvalta riviltä.

Kahistava henkäys rypistää järven myös,
samentaa peilin, josta puut metsänsä näkivät,
kunnes pelkkä uppotukki törröttää.
Ei ystävää täällä. Kannamme telttamme pois.

NEKYIA

Pajunvesat tunkeutuvat lepänverson sekaan.
Öisin, kun mäkäräiset metsästävät, usva
nousee maasta; ei aivan suo, tuskin lehtokaan.
Ojanpohjaa reunustavat pihlajien pinot,
viilto maahan vedetty, hyttysten, aaveiden
kynnös: piruntanner, noidankota. Täällä
härän, kauriin, hirven verta ei tarvita;
haamut saapuvat itsestään, kun henkesi lämmin
kutsuu niin kuin koita käymään nälässään
päin palavan keuhkosi suudelmaa: sedät, enot,
hukkuvat jälleen päissään, tädit ja äidit,
tumpeiksi purrut, raivona ruoan huolestaan.

Mitä kertoisivat, jos kielen saisivat, hampaat
jauhaa tunteitaan, jäisen sormen näyttää
kohti kuolon kaitaa maata? Aina oli niin:
jälkiviisas multa kutsuu siementään, saa sen –
yritä vaan, koita pois, rengeksi, piiaksi jäät:
palvot kuumien suontesi kylmää juurta,
kantoja, hakkuun haavoja, leikattu aina
juuri tai ennen lakeaan – tai karkaat, liityt
Kirken laumaan: musta lammas, syntipukki.
Kiedo kaulusliina tiukkaan, vastusta usvaa.
Päivä kun koittaa, hälvenee pilvi ja versot
valossa, nuoret, kilvan aukovat lehtiä, juovat.

TYNNYRISAUNA

Kun tuohi syttyi, laittui liekkiin
saunan sydän, laivateräs —
mistä miehet tehtiin, sanoi isä.

Annoin olla, mennä. Liikaa
myyttiä väittää vastaan enää.
Ruskea rauta kyti, uunin ruuhen

moottori loimusi, työnsi. Hiki
pankolla kiehui, vesi silitti
vihaista konetta. Tähän liekaan,

Odysseus, itsesi sido, aisti
rattaasi rouske: itse itsesi meri,
eksyvän aava, jokaisen saari

on oma, yksin veistetty vene.

#3 numero. Teemana tulevaisuus

Yhdeksän uutta runoa

Muut Jutut Jano #3

Huotarinen & Venho

Pääkirjoitus: Kohti tulevaisuutta

Juha Kulmala

Olen nähnyt runouden tulevaisuuden, tai jotain.

Saila Susiluoto

Antikytheran kone & runosovelluksen synty

Järvinen & Väänänen

Taiteidenvälinen kohtaaminen: tanssivideo & runo

Venla Rossi

4 x haastattelu: mitäs jos puhuttaisiin ihan suoraan?

Arsi Alenius

Runo: "Headhunters"

Antti Arnkil

Pauliina Haasjoki ja runouden kokemisen ongelma

Niillas Holmberg

Saamelaisrunous: käsikynkkää luonnon kanssa

Erkka Mykkänen

Kolumni: Kaikki ensimmäiset runoni

Tiina Lehikoinen

Runoja & kuvia: "onko tämä science fictionia?"

Riina Katajavuori

Lastenrunous: Mikä onni!

Johanna Venho

Vieraana naisrunoilijoiden festivaaleilla Münchenissä

Markku Kaskela

Haastattelu: näyttelijä Sanna Majanlahti

Johanna Venho

Haastattelu: Juha Jyrkäs ja sankarirunouden paluu

Jarno Vesala

Taiteidenvälinen kohtaaminen: kuvataide & runo

Aki Salmela

Runoilijalegenda Ron Silliman vieraili Suomessa.

Teemu Manninen

Runoja: Teemu Mannisen yhdeksän uutta runoa

Jano-lehti vuodesta 2013

Lue myös edellisten Jano-lehtien artikkelit!

Jano - runouslehti kaikille: www.janolehti.fi

Yhdeksän uutta runoa

Jaa Janoa!

Jaa artikkeli Facebookissa:

Tykkää Facebookissa:

Jaa artikkeli Twitterissä: Tweet

Jaa artikkelin osoite: www.bit.ly/jano-3-17

Muut Jutut Jano #3

Huotarinen & Venho

Pääkirjoitus: Kohti tulevaisuutta

Juha Kulmala

Olen nähnyt runouden tulevaisuuden, tai jotain.

Saila Susiluoto

Antikytheran kone & runosovelluksen synty

Järvinen & Väänänen

Taiteidenvälinen kohtaaminen: tanssivideo & runo

Venla Rossi

4 x haastattelu: mitäs jos puhuttaisiin ihan suoraan?

Arsi Alenius

Runo: "Headhunters"

Antti Arnkil

Pauliina Haasjoki ja runouden kokemisen ongelma

Niillas Holmberg

Saamelaisrunous: käsikynkkää luonnon kanssa

Erkka Mykkänen

Kolumni: Kaikki ensimmäiset runoni

Tiina Lehikoinen

Runoja & kuvia: "onko tämä science fictionia?"

Riina Katajavuori

Lastenrunous: Mikä onni!

Johanna Venho

Vieraana naisrunoilijoiden festivaaleilla Münchenissä

Markku Kaskela

Haastattelu: näyttelijä Sanna Majanlahti

Johanna Venho

Haastattelu: Juha Jyrkäs ja sankarirunouden paluu

Jarno Vesala

Taiteidenvälinen kohtaaminen: kuvataide & runo

Aki Salmela

Runoilijalegenda Ron Silliman vieraili Suomessa.

Teemu Manninen

Runoja: Teemu Mannisen yhdeksän uutta runoa

Jano-lehti vuodesta 2013

Lue myös edellisten Jano-lehtien artikkelit!

Jano - runouslehti kaikille: www.janolehti.fi