"Runous merkitsee minulle oleellisinta keinoa erilaisten asiaintilojen kielellistämiseen. Siinä etsitään kieltä antamaan ajatuksille, tunteille, havainnoille ja kokemuksille muoto", kuvailee espoolainen 24-vuotias kirjoittaja Juhana Henrikki Harju.

Harju on kirjoittanut tavoitteellisesti jo muutaman vuoden ajan. Lapsuudenkodissa häntä ohjattiin lukemisen ja kirjoittamisen pariin, ja lukioikäisenä hän innostui Sartresta, Saarikoskesta ja Bukowskista. Nyt hän opiskelee Helsingin yliopistossa pääaineenaan suomen kieli.

Tänä päivänä nuorella miehellä on vaikuttava määrä lempikirjailijoita: Thomas Bernhard, Karl Ove Knausgård, Peter Handke, Leena Krohn, Bo Carpelan, Georg Trakl, Rabelais, Cervantes, Dostojevski, Hölderlin, Rilke, Baudelaire, Leopardi..."Lempikirjailijoitani ovat ne, jotka tekevät homman vähän eri tavalla ja silti onnistuvat", Harju luonnehtii.

Omasta kirjoittamisesta tuli vakavaa vähitellen. Ratkaiseva käänne tapahtui vuonna 2007 lukion luovan kirjoittamisen kurssilla, kun Harju sai palautetta kirjoittamastaan novellista. Opettaja sanoi, että kyseessä ei ollut pelkkä tarina vaan aito novelli. Siitä lähtien Harju on kartoittanut sitä, miten kunnianhimoisia tekstejä hän voisi toteuttaa. Ylipäätään Harjulle on ollut ratkaisevaa tajuta, että hänen tekee mieli kirjoittaa "sellaista, mitä kukaan toinen ei osaa, uskalla tai halua kirjoittaa".

Enää pöytälaatikkoon kirjoittaminen ei siis riitä. Harju sanoo haluavansa osallistua dialogiin, jonka julkaistut teokset muodostavat. ”Eikä ilman yleisöä ole kirjallisuutta”, hän toteaa myös. Harju tahtoo nähdä, minkälaisia vaikutuksia omilla, julkaistuilla teksteillä voisi olla.

Tällä hetkellä Harju työstää kahta käsikirjoitusta. Toinen on runokäsikirjoitus, joka on jo pitkällä. Toinen on kirjoittamisen aineopintojen opinnäyte, raakaversiovaiheessa oleva romaani.

Harju on julkaissut kaunokirjallisia tekstejään netissä, opiskelijalehdissä, Kauniaisten Työväen Akatemian kurssiantologiassa sekä Helsinki Poetry Connectionin toimittamassa Lava-antologiassa (Osuuskunta Poesia, 2013).

"Kirjailijaksi ei voi opiskella samassa mielessä kuin sairaanhoitajaksi, kokiksi tai infrastruktuuri-insinööriksi", Harju huomauttaa. Hän itse on opiskellut kirjoittamista Kauniaisten Työväen Akatemiassa. Parhaillaan hän viimeistelee Jyväskylän avoimen yliopiston tutkintovaatimusten mukaisia kirjoittamisen aineopintoja.

"Parhaimmillaan kirjoittamiskoulutus voi tarjota korvaamatonta palautetta ja avata kirjoittamiseen liittyviä solmuja sekä kannustaa omien rajojen koettelemiseen", Harju muotoilee. Hän näkee kirjoituskoulutuksen merkityksen myös siinä, että kirjoittamisen opinnot johdattavat kirjoittajan tämän oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Näin lukeneisuus ja kirjoitustaidot kehittyvät, mikä puolestaan voimistaa kirjoittajan itseluottamusta: "Usko omaan tekstiin on välttämätöntä, ilman sitä ei pärjää."

Kieli on tietenkin kirjoittajan instrumentti. Harjun mielestä myös maailmankuva ja ihmiskäsitys ovat tärkeitä työkaluja. Kirjoittajakoulutus keskittyy kehittämään kielellisiä valmiuksia, mutta maailmankuvan tai ihmiskäsityksen alueet jäävät kirjoittajan itsensä kehitettäviksi. Harju huomauttaakin, että kirjoittamiskoulutus voi auttaa oikeaan suuntaan, mutta matka täytyy kulkea itse.

Harju muistuttaa, että kirjoittamisen opintoja ei ole tarjolla vain kirjailijaksi tähtääville, vaan ne ovat olemassa myös yleistä taidekasvatusta varten: "Suomessa tarvitaan joka alalla ihmisiä, joilla on pitkälle kehittynyt kielellinen kompetenssi." Hänen mukaansa kirjoituskurssit auttavat näkemään kirjallisuuden ja kulttuurikentän sellaisesta näkökulmasta, joka poikkeaa koulun äidinkielen ja kirjallisuuden kurssien tai yliopistojen kirjallisuustieteen kurssien näkökulmasta. Näin ollen kirjoittamiskoulutukselle tarjoutuisi oma roolinsa kirjallisuuden ja kielen arvostuksen lisääjänä.

Omaa runokokoelmakäsikirjoitusta jo pitkään hionutta nuorukaista puhuttelee eniten runous, jota ei ole typistetty kielipeliksi, nokkeluuksiksi tai ideologian keppihevoseksi. Erityisen läheisiltä tuntuvat romantiikan perinne saksan- ja englanninkielisellä alueella, ranskalainen 1800-luvun symbolismi ja eurooppalaisista modernismeista suomen- ja ruotsinkielinen modernismi. "Synkkyys on runoudessa hyvä juttu silloin, kun se yhdistyy eleganssiin", hän toteaa.

Kirjoittamisen vaikein puoli liittyy Harjun mielestä siihen, miten löytää hedelmällisin tulokulma materiaaliin. Ideoiden työstäminen taiteellisesti koskettaviksi teksteiksi vie hyvin paljon aikaa. Haasteita tuottavat hänen mukaansa myös materiaalin karsimiseen liittyvät valintatilanteet: "Hyväkään materiaali ei aina sovi tekstikokonaisuuteen, vaan jää törröttämään väärällä tavalla."

Esikoisteos syntyy yleensä miellyttävän paineettomassa tilassa. Kuitenkaan ammattikirjoittajaksi tähtäävä ei voi jäädä odottelemaan inspiraatiota. Harjukin kertoo kirjoittavansa päivittäin, edes päiväkirjatekstejä tai freewriting-harjoituksia. Hänestä on tärkeää, ettei kirjoittamisrutiini katoa: "Baudelaire on sanonut inspiraation olevan sitä, että kirjoittaa joka päivä." Kirjoittajana Harjua inspiroivat ihmiset, kaupungit, kirjallisuus, elokuvataide ja luonto.

Kirjailijan tärkeimmiksi ominaisuuksiksi Harju puolestaan arvioi laajaa yleissivistystä ja lukeneisuutta, sitkeyttä, suhteellisuudentajua sekä kielellistä kompetenssia: kykyä käyttää kieltä ja erottaa sen vivahteita. "Mielestäni kirjailijan on syytä myös välttää mustavalkoisia mielipiteitä asioista", hän lisää.

Uusia ääniä kirjallisuuden kentällä on paljon. Kysyn, millainen olisi Juhana Henrikki Harjun ääni. Harju kertoo haluavansa luoda uusia, yllättäviä merkityksiä ja yhteentörmäyttämisiä. "Käsittelen seksuaalisuutta, kuolemaa ja ekologisia teemoja, ja yhdistän niihin urbaaniutta ja mytologisuutta. Resepti on omanlaiseni. Kielen laadusta en tingi", hän kuvailee.

Espoolaiskirjoittaja on verkostoitunut muutamien muiden kirjailijaksi tähtäävien kanssa. Verkostoitumisella on ollut hänelle paljon merkitystä: vertaistuen lisäksi verkosto tarjoaa lievitystä kirjoitusharrastuksen yksinäisyyteen. Palautteen saaminen on Harjusta oleellinen osan kirjoittamista: "Ulkopuolinen lukija näkee tekstistä aspekteja ja puutteita, joita ei itse ole tullut ajatelleeksi." Palaute voi myös antaa helpottavaa varmuutta siitä, että teksti on ylipäätään menossa oikeaan suuntaan. "Yksin on mahdotonta nähdä tekstiä oikeissa suhteissaan", Harju tiivistää.

Harju kertoo, että hänen tähtäimessään on mahdollisimman pitkä kirjallinen ura. Hän haluaa kirjoittaa eri lajeja: runoa, proosaa, esseistiikkaa. "Tärkein tavoitteeni on, että olen aktiivinen kirjoittaja vielä 70-vuotiaana."

Tulevaisuuteen nuori kirjoittaja suhtautuu luottavaisesti. Hän ei usko, että kustannussopimuksen allekirjoittaminen sinänsä muuttaisi elämää radikaalisti: "Allekirjoittaminen olisi lähinnä legitimointi kirjoittamiseen käyttämälleni ajalle, ja kirjoittamiseen tulisi sitouduttua aiempaakin enemmän."

Kirjoittajanuorukainen tuntuu hämmästyttävän hyvin sekä ymmärtävän että hyväksyvän alan tietyt peruspiirteet ja myös sen kovuuden. Hän puhuu itsekin siitä, miten kirjailija ei ehkä tavoita laajaa yleisöä uransa ensimmäisten vuosien tai vuosikymmenten aikana tai milloinkaan, mutta kyseessä on silti arvokas työ. "Kirja-alahan elää nyt aivan liikaa pintajulkisuuden ehdoilla", hän puhuu.

Harjua harmittaa, että runouden julkaisumäärään nähden siitä käydään varsin vähän analyyttistä keskustelua. Runous jos mikä on hänestä asia, josta tulisi keskustella. Suomalainen runouskeskustelu tarkoittaa hänen mukaansa käytännössä vuositasolla ”muutamia ylimalkaisia kritiikkejä ja yksittäisiä paneutuvia artikkeleita ja blogitekstejä, mutta kommunikaatiota ei ole siinä mielessä, että syntyisi aitoa keskustelua näkemyseroista".

Esikoiskirjailijaksi tähtäävä Harju peräänkuuluttaakin julkista pohdiskelua runouden estetiikkojen takana olevista ihmiskäsityksistä ja maailmankuvista: "Nythän ei uskalleta kysyä sitä, mikä voisi olla runouden merkitys yksilölle."